Kuva: Shutterstock

Flunssakausi jyllää - kurkkukipuun kannattaa syödä 7 ruoka-ainetta

08.01.2023 14:15 - Minttu Tikkanen

Kuuma ja kylmä hellivät kipeää kurkkua.

Talven flunssakausi tuntuu jälleen saavuttavan ennemmin tai myöhemmin lähes jokaisen. Jos kurkku on nuhan myötä karhea, kannattaa sitä yrittää helliä tietyillä ruoka-aineilla.

Kipeä kurkku rakastaa esimerkiksi kuumaa ja hunajaa, mutta toisaalta myös kylmä saattaa jopa puuduttaa kurkkukipua.

Kokeile näitä

1. Keitto on hyvä ruokavaihtoehto, jos kurkku tuntuu olevan niin raastinrautaa, että kaikki kovemmat ruuat meinaavat takertua sinne. Kuuma keitto myös rauhoittaa kipua. Keitot ovat myös helppoja nesteiden lähteitä, sillä kipeänä tulee muistaa juoda vielä tavallistakin runsaammin.

2. Hunaja on ikivanha lääke kurkkukipuun ja käheään ääneen, mutta ei suotta. Tutkimukset ovat osoittaneet jopa, että hunaja torjuu ja parantaa monia infektioita, sekä bakteeri- että virusperäisiä.

3. Jugurttia ei välttämättä moni tulisi ajatelleeksi flunssan hoidossa, mutta sen on todettu neutralisoivan bakteerikasvustoa eli torjuvan näin myös haitallisia bakteereja. Se on myös helppo proteiinin lähde, jos kipeänä tuntuu, ettei mikään oikein maistuisi. Kylmänä ja pehmeänä sitä on myös helppo niellä karheammallakin kurkulla.

4. Kaurapuuro on paitsi helppo syötävää, sisältää se myös paljon hyödyllisiä vitamiineja ja mineraaleja. Kaurapuurosta saat muun muassa sinkkiä, magnesiumia ja antioksidantteja, jotka kaikki tukevat kehon omaa vastustuskykyä.

5. Inkiväärin on todettu jopa lieventävän kipua, joten sitä ei kurkkukipuun suositella turhaan. Se myös hillitsee haitallista bakteerikasvustoa ja toimii tutkimusten mukaan erityisen tehokkaasti yhdessä hunajan kanssa nautittuna, jolloin molempien vaikutus tehostuu.

6. Puuron lisäksi smoothie on erinomainen tapa tankata vitamiineja kehon taistelussa flunssapöpöä vastaan. Erityisesti itse hedelmistä ja vihanneksista tehty smoothie sisältää mahdollisesti koko päivän annoksen antioksidantteja ja vitamiineja. Smoothien terveysvaikutuksia voi tehostaa jos jättää valmismehun käyttämättä ja korvaa sen tuoreilla hedelmillä, jolloin maksimoi myös saamansa kuidun määrän. Jos sekaan murskaa jäätä, voi kylmä juoma myös puuduttaa kipeää kurkkua. Hedelmien ja marjojen syönti kannattaa muistaa smoothien ohellakin.

7. Sopivissa määrin myös jäätelö voi maistua kurkkukipupotilaalle, sillä sekin olomuotonsa vuoksi sopii erinomaisesti lievittämään kipua. 

Lue myös: Anna: Iskikö flunssa? 24 tunnin sisällä kannattaa ottaa käyttöön yksi keino

Lue myös: Kärsitkö flunssasta vai influenssasta? Katso erottavat oireet

Lue myös: Flunssakausi on täällä taas - katso miten pidät huolta siitä, ettet tartuta muita

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat