Kuva: Shutterstock

Verenluovuttajia kaivataan kesälläkin: "Joka arkipäivä tarvitaan noin 800 vapaaehtoista"

22.07.2023 08:15 - Minttu Tikkanen

Verenluovuttajien määrä vähenee hieman kesäisin.

Ertiyisesti kesällä, kun lomalaiset intouvuvat puuhastelemaan pihalla, lähtemään retkille ja viihteelle, verenluovuttajille on yllättäen kovaa kysyntää. Samanaikaisesti luovuttajia ei kuitenkaan näy yhtä paljon kuin muina vuodenaikoina, sillä lomat vievät myös luovuttajat muiden aktiviteettien pariin.

Punaisen Ristin Veripalvelun tiedotteen mukaan jopa yhdessä viikonlopussa kesällä saatetaan veripalvelun kautta tarvita noin 600 punasoluvalmistetta ja noin 200 trombosyyttivalmistetta. Tarve pysyy melko tasaisena ympäri vuoden, mutta luovuttajien määrä vähenee kesäisin. Jokaisena arkipäivänä luovuttajia tarvitaan satoja, jotta verta riittää kaikille tarvitseville.

"Joka arkipäivä tarvitaan noin 800 vapaaehtoista luovuttajaa, jotta verivalmisteita riittää kaikille potilaille", kuvailee tiedotteessa verenluovutuksen johtaja Johanna Castrén.

Sovellutko luovuttajaksi?

Punaisen Ristin sivuilta löytyy myös kattava lista edellytyksille, joita luovuttajalta vaaditaan. Tärkeimpänä nyrkkisääntönä on kuitenkin hyvä terveydentila ja 18-70 vuoden ikä. Joitakin rajoitteita luovuttamiselle voi asettaa tietyissä maissa matkustaminen lähimenneisyydessä. Luovutuspaikassa tarkastetaan myös paikan päällä, onko luovuttajan hemoglobiini riittävän hyvä luovuttamiseen. 

Luovuttaminen kannattaa myös aloittaa maltilla, sillä aivan heti luovutettaan verta ei kannata mennä uudelleen. Nuorille naisille sopiva väli on jopa vain kerran vuodessa, kun taas miehille enintään 3-4 kertaa vuodessa.

Lue myös: Milloin haavasta on syytä olla huolissaan? Poimi talteen vaaranpaikat ja hoitovinkit

Lue myös: Punkin pää jäi irroituksesta huolimatta ihon alle - onko yleinen ilmiö vaarallinen?

Kilpailut

Uusimmat