Frederik esiintyi Suomen Big Brotherissa

04.12.2011 07:44 - Antti Granlund

Laulaja Frederik esiintyi viikonloppuna tosi-tv-ohjelma Big Brotherin pikkujouluissa. Talon asukkaat suhtautuivat mieheen vaihtelevalla innokkuudella.

Frederik esiintyi jäljellä oleville BB-asukeille, minkä jälkeen hän antoi heille levyn ja t-paidan sisältäneet pikkujoululahjat. Talon asukkaista Suvi, Ben, Janica ja Mikael olivat keikan aikana innoissaan mukana, mutta viime viikot pahaa oloaan vinkunut Tanja ja uskonnollinen Sebastian eivät lämmenneet Reetun säveltaiteelle. Sebastianin mukaan Frederikin esitys oli huono vitsi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun BB-talossa tarjotaan viihdettä. Talossa ovat vierailleen muun muassa Duudsonit, Petri Nygård, Jimi Pääkallo ja pornotähti Lothar.

Frederik julkaisi aikaisemmin tänä vuonna albumin Ladyboy. Marraskuussa hän oli otsikoissa pidätyksensä vuoksi.

Kilpailut

Uusimmat