Kymmenen faktaa Tuntemattomasta sotilaasta - tiesitkö nämä?

06.12.2011 08:53 - Antti Granlund

Yle näyttää tänään Itsenäisyyspäivänä jälleen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Edvin Laineen elokuvasovituksena.  

1. Väinö Linnan esikuvana romaaniin oli hänen oma sodanaikainen yksikkönsä, eversti Pietari A. Auttin komentama Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8).

2. Kirja herätti ilmestyessään vuonna 1954 sekä suurta ihailua että jyrkkää paheksuntaa, koska siinä esiteltiin suomalaisesta sotilaasta myös paheellisia puolia, kuten alkoholin käyttöä ja roisia kielenkäyttöä. Teoksen väitettiin myös loukkaavan lottien kunniaa.

3. Helsingin Sanomien kritiikki romaanista oli aikanaan kaikkea muuta kuin mairitteleva. Kirjan vuonna 1954 arvostellut Toini Havu kirjoitti muun muassa näin: "Kaikista kirjallisista ansioistaan huolimatta, joita siltä, kuten sanottu, ei puutu, se aiheensa puolivalmiin ja eettiseltä selvänäköisyydeltään puutteellisen käsittelyn takia jää alle sen rajan, mitä arvokkaalta dokumenttiromaanilta voidaan vaatia."

4. Ennen romaanin julkaisua kustantaja poisti Linnan kirjoituksesta poliittisesti ja uskonnollisesti provosoivia kohtia. Poistojen määrä kävi Linnalle ilmi vasta oikovedoksista. Vuonna 2000 julkaistiin lyhentämätön versio Tuntemattomasta sotilaasta nimellä Sotaromaani.

5. Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen vuorosana on: "Älä huuda, saatanan sotahullu!" Sitä ei koskaan sanota, mutta kertojan mukaan se kuuluisi heti rivistä, jos joku ryhmänjohtajista ryhtyisi vaatimaan miehiltä ylimääräistä ponnistusta.

6. Suomalaisen konekiväärikompanjan kenttäkeittiöön kuului yksi 200 litran ja kaksi 30 litran paineastiaa. Romaanin velikullat keittivät kiljua m/29-paineastiassa. Astian nimitys "poika" on jäänyt yleiseen kielenkäyttöön.

7. Tuntemattoman sotilaan englanninkielisessä versiossa klassinen päätöslause "Aika velikultia" on kääntynyt huomattavasti tavanomaisempaan toteamukseen "These were good men."

8. Romaanin kahden suomalaisen sotilaan teloituskohtaus perustuu tositapaukseen. Kaksi miestä teloitettiin pikaoikeudenkäynnin jälkeen Itä-Karjalassa Baranin kylässä Syvärin eteläpuolella 20. joulukuuta 1941, koska nämä olivat poistuneet luvatta vartiopaikaltaan ja kieltäytyneet palaamasta sinne.

9. Edvin Laine ohjasi Tuntemattomasta sotilaasta teatterisovituksen Pyynikin kesäteatteriin vuonna 1961, kuusi vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen. Näytelmässä oli mukana monia elokuvan näyttelijöitä, muun muassa Veikko Sinisalo, Åke Lindman ja Aarne Laine.

10. Romaanin lopussa alkuperäisestä ryhmästä ovat jäljellä vain Rahikainen, Sihvonen, Määttä ja Vanhala. Vanhala haavoittuu kylkeen, muut kolme selviävät sodasta haavoittumattomina.

Ylen TV2 näyttää Edvin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan tänään 6. joulukuuta kello 12.50.

 Lähde: HS, YLE, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat