Evira vastaa piparikohuun - kuinka paljon kanelia on liikaa?

20.12.2011 16:37 - Antti Granlund

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on kommentoinut tällä viikolla vellonutta piparikeskustelua. Yle uutisoi maanantaina, että lapset saattavat saada jouluna yliannostuksen maksalle vahingollisesta kumariinista, jota on muun muassa kanelissa.

Evira kertoo, ettei kanelin syönnissä ole syytä paniikkiin, vaikka sen säännöllinen käyttö ei olekaan suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi Eviran mukaan nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on arvioinut, ettei turvallisuuden kannalta ole huolestuttavaa, vaikka kumariinin saanti olisi yhden tai kahden viikon ajan 0,3 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Pitkäaikaisessa käytössä aineen päiväsaannin raja on 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden.

Kumariini on maksalle myrkyllinen ns. maksatoksinen aine, jonka pääasiallinen lähde on kaneli. Sitä on pienempiä määriä esimerkiksi mustikassa, vihreässä teessä ja sikurissa. Suomessa ja muualla Euroopassa myytävä kaneli on pääasiassa kassiakanelia, joka sisältää paljon kumariinia. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli ei sisällä kumariinia.

Lähde: Evira

Kilpailut

Uusimmat