MTV3: Top Chef -tuomari kärsii kauneudestaan

09.01.2012 08:00 - Antti Granlund

Subilla viime viikolla alkaneen tv-sarjan Top Chefin juontaja ja tuomari Pipsa Hurmerinta kertoo MTV3:n haastattelussa kärsivänsä miellyttävästä ulkonäöstään. Hurmerinta on aikaisemmin työskennellyt mallina.

Hurmerinta kertoo kohtaavaansa ihmisiä, jotka eivät pidä häntä uskottavana kokkina, vaikka hänellä on alan koulutus. Hän kertoo myös kuulevansa luokkaavia kommentteja itsestään.

- Silloin kun valmistuin kokiksi, tuntui siltä, että siitä olisi pitänyt tehdä joku tiedote. Eräs tyyppi heitti minulle pikkujouluissa, että "Mitä sä sitten teet, kun et enää näytä tuolta?", Hurmerinta kertoo MTV3:lle.

Hurmerinta kertoo olevansa tottunut siihen, miten ihmiset häneen suhtautuvat. Hän muistuttaa esimerkiksi Tanja Karpelasta, joka muistetaan entisenä missinä, vaikka hän teki uran myös politiikassa.

Pipsa Hurmerinta on asunut ja työskennellyt Pariisissa, New Yorkissa, Japanissa, Etelä-Afrikassa, Uudessa Seelannissa ja Etelä-Koreassa. Hän valmistui ravintolakokiksi vuonna 2009 ja pyörittää nykyisin omaa catering-yritystään.

Lähde: MTV3

Kilpailut

Uusimmat