Neljäs Kakkonen on ykkönen -sarjakuva vitsailee Kekkosella

18.01.2012 08:55 - Antti Granlund

Fingerporista tutuksi tullut Pertti Jarla on jälleen julkaissut uuden stripin Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukemiseksi. Sarjakuva on järjestyksessään neljäs.

Jarlan Kakkonen on ykkönen -nettisivu herätti runsaasti huomiota tammikuun alussa. Ensimmäisessä roisissa sarjakuvassa vitsailtiin Haaviston seksuaalisuudesta. Haavisto itse totesi hyväksyvänsä itseensä kohdistuvan huumorin, kunhan sillä ei pyritä loukkaamaan ketään muuta. Sittemmin Jarla julkaisi toisen ja kolmannen sarjakuvan.

Tällä kertaa Jarla vääntää huumoria sanojen "kakkonen" ja "Kekkonen" samankaltaisuudella. Toisin kuin aikaisemmat stripit, tällä kertaa huumori sopii myös lapsille. Neljäs Haavisto-hupailu on nähtävissä täällä.

Pertti Jarla kuuluu Haaviston tukijoihin, ja julkaistut sarjakuvat ovat hänen kontribuutionsa kampanjaan. Nettisivuilla haetaan myös tavallisten ihmisten käsikirjoituksia kakkonenonykkönen-aiheiseen strippiin. Jarla valitsee ideosta parhaan ja piirtää siitä sarjakuvan, joka julkaistaan perjantaina 20. tammikuuta.

Kilpailut

Uusimmat