Coca-Cola voi tappaa

23.04.2012 15:02 -

Liiallinen limsanjuonti aiheutti uusiseelantilaisen perheenäidin kuoleman.

Kolmekymppinen uusiseelantilainen perheenäiti menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen  vuonna 2010. Viime viikolla julki tulleiden ruumiinavaustietojen mukaan nainen menehtyi mahdollisesti Coca-Colan liikakulutukseen.

Ruumiinavauksen suorittaneen patologin mukaan perheenäidin kuolinsyy on todennäköisesti hypokalemia, eli veren alhainen kaliumpitoisuus. Kaliumpitoisuuden alhaisuus johtui kaikella todennäköisyydellä siitä, että nainen joi päivittäin 8-10 litraa Coca-Colaa. Tämän lisäksi naisen ruokavalio oli muutenkin hyvin yksipuolinen, myös savukkeita kului päivittäin 30.

Coca-Cola Companyn edustajien mukaan yhtiön juoma ei aiheuta kenellekään vaaraa. Yhtiön edustajat muistuttavat siitä, että myös liiallinen veden juominen voi tappaa. Joukko lääkäreitä on kuitenkin perheen kannalla uskoen liiallisella Coca-Colan juonnilla olleen oma osuutensa naisen menehtymiseen. Oikeuslääkäri kokoaa parhaillaan viimeistä raporttia naisen kuolemasta.

Lähde: watoday.com, Suomessa asiasta kertoi MTV3

Kilpailut

Uusimmat