Miksi Disney-hahmoilla on hanskat?

06.05.2012 19:17 - Antti Granlund

Monien Disney-hahmojen käsissä on totuttu näkemään vuosikymmenten ajan hansikkaat. Mutta miksi?

Lukuisen animaatiohahmojen käsissä nähtävät hanskat juontavat juurensa Mikki Hiireen. Mikki alkoi pitää valkoisia hanskoja käsissään maaliskuussa 1929. Syynä tähän oli se, että näin kädet oli helpompi erottaa mustasta vartalosta. Hansikkaista ei luovuttu siinäkään vaiheessa, kun hahmot muuttuivat värillisiksi, sillä niiden avulla käsiä oli helpompi korostaa ja niiden liikkeiden piirtäminen oli helpompaa.

Walt Disney on kertonut aikanaan syyn myös siihen, miksi Disney-hahmoilla on usein vain kolme sormea ja peukalo. Tämäkin seikka sai alkunsa Mikki Hiirestä.

- Taiteellisessa mielessä viisi sormea hiirelle on liikaa. Käsi näyttäisi banaanitertulta. Taloudellisesti, kun kuuden ja puolen minuutin mittaiseen elokuvaan tarvitaan 45 000 kuvaa - jokainen piirtämättä jätetty sormi on säästänyt studiolle yhteensä miljoonia dollareita.

Myös muiden kuin Disney-studion hahmojen käsissä on nähty hansikkaita, esimerkiksi Väiski Vemmelsäärellä.

Tiesitkö: Tästä syystä Disney-hahmoilla on hanskat (The Voice | 03.05.2012 )

The Voice ja Iskelmä - Parhaita kotimaisia kuuluvat SBS Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat