Berliinin hylätty huvipuisto karmii - ollut kymmenen vuotta tyhjillään

11.10.2012 07:50 - Antti Granlund

Yksi Berliinin hätkähdyttävimmistä paikoista on vuonna 2002 erinäisten tapahtumien seurauksena suljettu Spreepark-huvipuisto, jota ei koskaan purettu toiminnan loppumisesta huolimatta.

Entisen Itä-Saksan alueella sijainnut huvipuisto tunnettiin nimellä Kulturpark Plänterwald aina Berliinin muurin murtumiseen saakka 1989. Tämän jälkeen huvipuisto oli toiminnassa vuoteen 2002, jolloin se jouduttiin sulkemaan taloudellisten ongelmien vuoksi.

Puiston omistanut Norbert Witte oli yrittänyt pelastaa luomaansa huvittelukeskusta aloittamalla uuden vastaavan puiston Limassa, Perussa. Hän oli lähettänyt sinne lukuisia Spreeparkin laitteita, mutta koska bisnes ei ottanut tuulta alleen, hän rahtasi niitä takaisin Saksaan.

Hämäräperäiseksi toiminta muuttui, kun Witte yritti salakuljettaa lentävän maton rakenteissa satoja kiloja kokaiinia. Hän jäi kiinni ja sai seitsemän vuoden vankeustuomion.

Spreeparkia ei koskaan purettu, minkä takia suurin osa sen laitteista on yhä paikoillaan, ränsistyneinä rehevöityneen luonnon keskellä. Alue on suljettu yleisöltä, mutta lukuiten YouTube-videoiden perusteella näyttäisi siltä, että sinne on ilmeisen helppo mennä.

Kilpailut

Uusimmat