Yle siirtää myös toisen klassikkoelokuvan esitysaikaa

07.12.2012 16:15 - Niina Jokiaho

Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla -elokuvaa ei maanantaina esitetä.

Yle joutuu siirtämään toisenkin kotimaisen klassikkoelokuvan lähetysajan myöhemmäksi. Ylen piti näyttää maanantaina kello 13 Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla -elokuva mutta se korvataan toisella elokuvalla. Sen tilalla esitetään kuitenkin Roland af Hällströmin elokuva Miljonäärimonni.

Saman kohtalon koki eilen Itsenäisyyspäivänä toinen Edvin Laineen elokuva Tuntematon Sotilas. Syy molempien elokuvien esitysaikojen siirtoon on sama. Molempien elokuvien ikäraja on 12 vuotta ja lain mukaan elokuvat saa esittää vasta kello 17 jälkeen.

Ylen mukaan Tuntematon Sotilas sai eilen noin 100 000 katsojaa pienemmän yleisön kuin viime vuonna.

Aikataulumuutoksista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kilpailut

Uusimmat