IL: Katri Helena: Äitienpäivä on tärkeä, mutta suurin onneni on perheen yhteys
Iki-ihana Katri Helena kertoo äitiydestä ja perheen tärkeydestä viikonvaihteen Iltalehdessä.
Katri Helena Kalaoja syntyi vuonna 1945 Tohmajärvellä Bertta ja Veikko Koistiselle. Tytär oli perheen ainoa lapsi. Koska Katri Helena kaipasi aina sisaruksia rinnalleen, halusi hän itse tehdä monta lasta. Aviomies Timon kanssa laulajatar saikin kaksi tyttöä ja yhden pojan.
- Elimme hauskaa muusikkoperheen elämää. Se oli ihanaa, joskin rankkaa, hän muistelee Iltalehdessä.
Elämän varrella on sattunut myös ikäviä asioita. Neljä vuotta aviomiehen kuoleman jälkeen hänen 33-vuotias poikansa menehtyi.
Laulajatar kertoo rauhoittelevansa myös 96-vuotiasta äitiään, ettei tämän tarvitse pelätä kuolemaa. Hän uskoo, että kuolema ei ole loppu vaan hengen toinen ulottuvuus. Tästä hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia. Nainen on puhunut avoimesti henkimaailman kokemuksistaan.
- Meidän jokaisen elettäväksi on annettu juuri se meidän elämämme. Se meidän äitienkin on hyväksyttävä, itsekin isoäidiksi lähes neljä vuotta sitten tullut Katri Helena tuumaa.
Yhteyttä lapsiin ja omaan äitiin pidetään päivittäin. Iskelmätähti kertoo, että äiti muutti Porvoon lähistölle asumaan hänen perässään. Äidin luona vieraillaan päivittäin, toisinaan tämä tulee hänen luokseen yöksi tai pariksi. Ja kun lapsetkin ovat kylässä, kotona touhutaan peräti neljän sukupolven voimin. Tuolloin naisia on koossa yhdeksältä eri vuosikymmeneltä.
- Äitienpäivä on tärkeä. Mutta perheen jokapäiväinen yhteys on suurin onneni.
Lähde: Iltalehti