Anne Kukkohovin seksikäs pikkumusta ei jäänyt keneltäkään huomaamatta Iskelmä Gaalassa

26.01.2014 22:05 - Heli Thoren

Tv-kasvona ja mallina tunnettu Kukkohovi korkkasi Hervé Légerin mekkonsa gaalailtana.

Kauniista ja huolitellusta tyylistään tunnettu Anne Kukkohovi, 44, ei pettänyt Iskelmä Gaalassakaan. Upea Hervé Légerin pikkumusta oli päässyt kaunottaren päälle ensimmäistä kertaa Iskelmä Gaalassa.

- Ensin ajattelin, että käytän pukua ensimmäistä kertaa joskus, kun olen mieheni kanssa kahden. Tänään kuitenkin päätin, että mekko ansaitsee päästä Iskelmä Gaalaan, Kukkohovi kertoo.

Koko Suomi leipoo -ohjelman juontajanakin tunnettu Kukkohovi suunnitteli ensin pukeutuvansa mintunvihreään, mutta päätyi viime metreillä mustaan.

- Jos tämä tilaisuus olisi ollut New Yorkissa, olisin päätynyt mintunvihreään mekkooni. Se tuntui kuitenkin tänne talven ja lumen keskelle vielä liian keväiseltä.

Anne Kukkohovi jakoi Iskelmä Gaalassa Pauli Hanhiniemen kanssa Vuoden iskelmä -palkinnon.

Kilpailut

Uusimmat