8 asiaa, jotka jokaisella naisella pitäisi olla käsilaukussaan!

17.06.2014 07:00 - Anna Hopi

Naiset tunnetaan siitä, että isojen käsilaukkujen sisältä löytyy kaikenlaista hyödyllistä tavaraa. Varaa ainakin kahdeksan asiaa laukkuusi kaiken varalta.

Joidenkin hameväen edustajien veskoja kutsutaan Muumimamman käsilaukuiksi, koska ne ovat niin täynnä hyödyllisiä arjen tavaroita. Jos MacGyver osaa Pirkka-niksin jokaiseen ongelmaan, löytyy naisen käsilaukusta välineet kotitekoiset apuvälineen tekemiseen. Katso alta kahdeksan asiaa, jotka sinun kannattaa varata laukkuusi.

1. Huulipuna

Joka naisen tarvike, joka korvaa paljon, jos sattuu esimerkiksi olemaan huono hiuspäivä tai osui tavallista nuhjuisempi paita päälle töihin. Punainen suu kerää katseet.

2. Varakolikkoja

Kolikoita kannattaa pitää varalla esimerkiksi parkkeeraamista silmälläpitäen.

3. Tamponeja/siteitä

Jos et itse ole parhaimmillaan puolukkapäivien kourissa, joku lähipiirissä tai työpaikalla voi olla, ja tulla pyytämään sidettä lainaan.

4. Kynä

Kun olet allekirjoittamassa paperia tai tarvitset äkkiä faktoja muistiin, yleensä kyniä ei näy mailla halmeilla. Pidä omasi mukana laukussa.

5. Päänsärkylääke

Aina vähän väliä jollain sattuu päähän, ja voit olla se iloinen tyyppi, joka pelastaa kärsivän päivän parilla Panadolilla.

6. Tulitikut/sytkäri

Kun joku kysyy tulta, voit sanoa kyllä. Jos poltat itse, tämä on perustavara kassissa tai takin taskuissa.

7. Käsidesi

Maailma on likainen paikka, ja on hyvä hieman puhdistaa käsiään esimerkiksi julkisessa vessassa käynnin jälkeen. Hienoa jos aine on mukana omasta takaa.

8. Pippurisuihke

Kaduilla kohtaa kaikenlaisia mörriäisiä kesän mittaan. Jos joku tulee liian lähelle pahoin aikein, pippurisuihke on omiaan karkottamaan epätoivotut hengailijat kauemmas.

Lähde: Graphic.com.

Kilpailut

Uusimmat