Anssi Kela, Chisu ja Juha Tapio kampanjoivat turvallisen koulutien puolesta

14.10.2015 10:04 - Anna Hopi

Sinun asenteesi ratkaisee. Iskelmän kampanjassa halutaan herättää tiellä liikkuja miettimään liikenneturvallisuutta.

Koulujen lukukausi on käynnistynyt murheellisissa merkeissä liikenteessä sattuneiden lukuisten onnettomuuksien vuoksi. Iskelmä teki tiiviisti yhteistyötä poliisin kanssa liikenneasioissa koko kesän. Haluamme antaa oman panoksemme liikenneturvallisuuden lisäämiseen ja olemme käynnistäneet kampanjan turvallisemman koulumatkan puolesta.

Haastoimme artistimme mukaan liikenneturvallisuustalkoisiin. Mukana on monta kotimaisen viihteen tähtinimeä: Olli Lindholm, Anssi Kela, Antti Ketonen, Arttu WIskari, Aurora, Eini, Ilkka Alanko, Juha Tapio, Jussi Rainio, Katri Ylander, Mitra, Pertti Salovaara, Samae Koskinen, Stig, Tero Vesterinen, Chisu ja Jukka Poika.


Chisu

"Käytän autoa tavaroiden kuljettamiseen, yleensä on studiovehkeet mukana Lapsikin kulkee mukana ja se aiheuttaa erilaisia tilanteita. Olen kiinnittänyt liikenteessä paljon huomiota siihen, että omilla ajotaidoillasi ei ole merkitystä - liikenteessä on muitakin ihmisiä ja heillä ei homma pysy aina kasassa. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka ajavat hanurissa kiinni. Turvaväliä ei voi korostaa riittävästi."

Samae Koskinen

"Liikenteessä toisten huomioiminen on pakollista vähän kuin muussakin elämässä. Suomessa tööttäämiseen suhtaudutaan huonosti - se on käytännössä sama asia kuin keskisormen näyttäminen. Me kuitenkin tarvitsemme kommunikaatiota liikenteessä, ja muissa maissa sama ele toimii signaalina siitä, että jotain tapahtuu - huomioi se. Toivottavasti liikennekäyttäytyminen tulee muuttumaan tulevien sukupolvien kohdalla - varsinkin miesten osalta."

Olli Lindholm

"Olen todennut sen vuosien aikana, että sellainen kiireinen ajotapa, jatkuva ohittelu, kiilaaminen ja hermostuneisuus stressaa kovasti. Mitä enemmän stressaat, sitä raskaampaa ajaminen on. Kun reittihausta näkyy, että matka kestää kolme tuntia ja annat itsellesi neljä tuntia matkaa, voit ottaa rennosti. Mitä tunnilla tai parilla on väliä pitkässä juoksussa. Olen itsekin paremmalla tuulella, kun en pidä kiirettä liikenteessä."

Anssi Kela

"Oma koulumatkani oli Kauniaisten Mäntymäen ala-asteella, ja se oli rauhallista reittiä ja suojatietä. Alkutaival liikenteessä oli huoleton. Omien lasten kanssa kadunylitykset on treenattu. Täytyyhän se itse saatu oppi myöskin siirtää eteenpäin."

Eini

"Nämä ovat hirveitä kohtaloita, joita nyt on käynyt, eikä vika ole pelkästään pyöräilijässä tai jalankulkijassa. Autoilijalla on suuri vastuu, kun hän on ratin takana. Luodaan yhdessä lapselle turvallinen koulutie."

 

 

Kuuntele ylhäältä Jussi Rainion liikenne-aiheinen laulu, jonka poppari teki Iskelmän kampanjaa ajatellen.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat