Kaija Juurikkala elää 55-vuotiaana elämänsä parasta aikaa: "Naisia ei pidättele enää mikään"

17.11.2015 11:39 - Anna Hopi

Uudisraivaaja, pioneeri, tiennäyttäjä. Kaukana "normaalista". Kaija Juurikkalan taide on nopeaa ja räiskyvää, kuten nainen itsekin.

Pilke silmissä vilkkuu koko haastattelun ajan. Kaija Juurikkalan, 55, mielestä naisten kuuluu viimein saada olla naisia. Hän näkee suomalaisen naisen juuri maasta nousseena kukkana, jonka nuppu on jo hieman avautunut, muttei täydessä loistossaan.

- Nyt on käynnissä kollektiivinen naisenergian avautuminen. Olemme halunneet olla pitkään kuin miehiä. Vasta viimeisen viiden vuoden sisällä on avautunut, mitä naiseus itse asiassa on, toteaa Kaija Juurikkala Iskelmälle, ja selittää tarkemmin.

- Kirjoitin Äitikirjan kaksi vuotta sitten. Silloin kysyin, että mitä äitiys ja naiseus on. Kun miesenergia menee tiettyyn päämäärään, niin naisenergia ajelehtii. Sillä on varaa tehdä harharetkiä. Uni, leikki ja luovuus on naisenergian ydinaluetta. Rahanahne kulttuurimme tarvitsee naisenergiaa pelastuakseen. Sillä on lupa löytää menemällä ihan takaperin asioihin.

Juurikkala on taiteilija, mikä näkyy eri toten hänen kyvyssään havainnoida ympäristönsä kauneutta. Mikään ei ole kauniimpaa kuin virtaava nainen.

- Haluan, että naisia aletaan arvostamaan sitä, miten he uskaltavat olla omalaatuisia, omintakeisia, omapäisiä, uhmakkaisia, ainutkertaisia, hämmentäviä, erilaisia. On tapahtumassa jotain sellaista, mikä on odottanut tuloaan kauan. Naisia ei pidättele enää mikään, sen sanon.

"Elämänpolkuni on ollut pelkojen voittaminen"

Kaija Juurikkala on itsekin aika pitelemätön tapaus. Naiselta ilmestyi vastikään Sielun värityskirja, joka avaa kelle tahansa tien itsetutkiskeluun. Hän on maalannut pitkään sielunkuvia ihmisistä ja kiertää edelleen ympäri Suomea hahmottelemassa kankaalle ydinvoimaa, mitä näkee ihmisten sisällä.

Hänen maalaussessioissaan neljäkymmentä ihmistä saattaa istua tuntitolkulla katsomassa ja kuuntelemassa, kun Kaija maalaa muotokuvia ja kertoo samalla ihmisille havaintojaan tämän sielunpolusta. Se herättää vääjäämättä uteliaisuuden - mikä yleisön vetää paikalle?

- Ihmettelin, että mitä tässä maalatessa tapahtuu. Aloin tekemään tuota kirjaa ja sain vastauksen, kertoo Kaija.

Tietyt teemat toistuvat kerta toisensa jälkeen maalauksissa. Juurikkala maalasi jumalatar-energiaa, nunnia, vuoria. Hän ymmärsi, että kyse oli arkkityypeistä, kaikille yhteisistä teemoista. Sielun värityskirja on täynnä yleisimpiä arkkityyppejä tietäjästä kuningattareen ja rakastajaan.

Sen tekeminen alkoi elokuun helteillä.

- Olin lomalla. Makasin auringossa ja kävin uimassa. Kun olin tehnyt tätä viikon, sain idean auringossa maatessani. "Tee värityskirja." Mietin ajatusta, mitä ihmettä. Otan vakavasti saamani impulssit ja löin asian lukkoon. Siksi saan usein paljon aikaan, kertoo Juurikkala.

Nainen kertoo olevansa tiukka deadlinejen ja aikataulujen kanssa. Hän varasi heti painoajan kirjalle. Sitten siitä olisi tultava totta.

- Ajattelin alunperin tehdä kirjan siten, että valokuvaan tekemäni taulun ja kirjoitan tekstin arkkityypistä. Mutta kun en voi tehdä mitään normaalisti, niin päätin tehdä värityskirjan. Osallisuus kiinnostaa lukijaa. Olin aivan pulassa, koska en ollut ajatellut painoaikaa varatessani, että annan parhaan lukijalle - eli värit. Menin omalle epämukavuusalueelleni, antauduin tekemään sen ja piirsin ilman värejä.

Kirjassa mennään värien kautta kehon energiapisteisiin. Värit heijastavat erilaisia kohtia kehossa - oranssi vatsanseutua ja seksuaalisuutta, vihreä sydäntä ja tunneherkkyyttä, turkoosi kurkkua ja ilmaisuvoimaa. Kaijan väri on keltainen.

- Mun elämänpolku on ollut pelkojen ylittäminen ja voittaminen. Kirjoitan kaikki kirjanikin siitä käsin. Otan lukijaa kädestä kiinni ja vien hänet sinne, missä hän ei ole ennen ollut. Keltainen laukaisee pelkoja ja vapauttaa niitä. Sen jälkeen voit levittää siivet ja lähteä lentoon.

- Keltainen on luovuuden väri. Se on voima-alueeni. Kyseenalaistan kaikkea, en pidä mitään itsestäänselvänä. Kun esiinnyn isoille luennoille, mulle on useamman kerran sanottu, että säteilit lavalla kultaa. Keltainen ja kulta on mun värejä.

"Kotiäiti voi olla arjen taiteilija"

Juurikkalalla oli alle kolmekymppisenä kanadalainen opettaja, joka opetti kokeellista elokuvataidetta. Käytännössä hän opetti katsomaan asioita oikealla tavalla. Parivaljakon yhteisessä keskustelussa kävi joskus ilmi, että sydämeltään sivistyneen opettajan äiti oli ollut ihan tavallinen kotiäiti.

Kaija oli tästä alussa ihmeissään, mutta hetken ajattelun jälkeen asiassa oli paljonkin järkeä. Opettaja oli lapsena rakastanut katsella sitä, kun oma äiti kattoi pöydän tai asetteli astioita.

- Hänen äitinsä oli taiteilija, vaikka olikin kotiäiti. Hän oli arjen taiteilija. Taidetta voi löytyä mistä tahansa. Kun olemme matkustamme bussissa, syömme, tiskaamme tai imuroimme. Jostakin ihmisestä näkee, että hän pääsee flow'n tilaan tehdessään ihan tavallisia asioita. Silloin hän voi myös ottaa vastaan näkymättömän maailman merkkejä.

Juurikkalakin sai kerran mattoja pestessään viestin. Hänen piti kehottaa erään ystävän miestä menemään lääkäriin. Kun hän sanoi asian sanottua, ystävien huojennus oli valtava - viesti ei mennyt hukkaan.

- Arjen taide on sitä, että silmät avautuvat asioille. Ihmiset sanovat, että minun seurassa on ihana kulkea, koska huomaan jatkuvasti kauneuden asioita joka paikassa.

"Poikkea nautinnollisille harhapoluille"

Juurikkalalla on mehevä tositarina siitä, miten luovuutta voi toteuttaa arjessa.

- Siitä on tosi kauan, kun olin Helsingin rautatie-asemalla ja pysähdyin ostamaan Aseman kukasta kimpun. Siellä töissä oleva ihminen alkoi sitoa kimppua ja se kesti ja kesti... muistelee Kaija.

- Mitä kauemmin katsoin sitä ihmistä, sitä paremmalta se tuntui. Hänen tavassaan sitoa kimppua oli jotain todella kaunista. Hänellä ei ollut kiirettä, kaikki muu vain katosi ympäriltä. Hän oli varmasti unohtanut, että olin asiakkaana. Hän upposi johonkin. Siinä hetkessä oli taide. Seuraavana jonossa oli salkkumies, joka nosti laukkunsa siihen tiskille. Olin lähtemässä pois, kuulen miehen sanovan luukulla "Kiitos, otan samanlaisen."

Jokainen osaa olla luova, ja parhaiten se tulee ilmi rauhallisessa levossa. Kiire taitaa olla nykyajan epidemia, joka tappaa kykyä nauttia asioiden kauneudesta.

- Älyttömän usein nousee se tunne, että pitäisi tehdä enemmän ja se ei kyllä nouse sisimmästä. Miten tekemisen saisi virtaamaan pakottomasti? Luterilainen kulttuurimme on vähän pakottavaa, huokaa Kaija.

- Katson juuri paraikaa juuri mainosta, jossa on flamencoa tanssiva nainen. Niissä kulttuureissa osataan ottaa siesta. Suomalaisen naisen pitäisi löytää positiivinen, luova laiskuus. Siitä käsin syntyy ihana virtaus.

Juurikkala kehottaa jokaista perheenäitiä ja uranaista kuuntelemaan itseään arjessa.

- Entäs jos oletkin väsynyt, niin etkö voi sallia sitä itsellesi? Opettelisit olemaan sohvalla ja menisit aikaisin nukkumaan. Aikuiset ihmiset huomaisivat todella paljon enemmän kauneutta, jos he menisivät ajoissa nukkumaan.

- Siihen aikaan kun muut katsovat televisiota, laitan tietsikan kiinni. Vaikka heräilen öisin, makaan hiljaisuudessa älyttömän kauan. Kymmenen tuntia menee nopeasti. Toimintaenergia vahvistuu, kun lepo on sallittua. Jos tosiaan väsyttää, ei tarvitse edes yrittää huomata kauneutta. Sen kun istuu sohvalla tarpeeksi kauan, niin sen alkaa nähdä. Eikä mitään lääkkeitä, joilla pääset väsymyksestä nopeammin eroon, muistuttaa nainen.

Juurikkalan mukaan mikään ei energisoi niin paljon kuin päämäärätön harhaileminen ja intuition seuraaminen. Sen feminiinisemmäksi asiat eivät voi mennä.

- Harhapolut on ihan parasta, koska silloin saat universumin lahjoja. Varsinaiset löydöt, jotka muuttavat maailmaa ja avaavat uusia ovia, löytyvät harhailemalla.

"Yllätyn vieläkin välillä siitä, mitä mieheni sanoo"

Kaija Juurikkalan elämässä on ollut kaksi isoa käännekohtaa. Toinen niistä oli sitoutuminen parisuhteeseen, joka kestää vaikeatkin ajat.

- Olen hyvin tutustunut dramaturgiaan ja siellä on aina kolme näytöstä ja kaksi isoa käännettä. Minunkin elämässäni on hauskasti kaksi isoa käännettä. Olin 25-vuotias ja tapasin mieheni Juhan. Se oli iso käänne, että kun alettiin olemaan yhdessä, sitouduimme toisiimme 15 vuodeksi. Se päätös oli dramaattinen, koska olin sitä ennen ollut ihminen, joka kääntää aina uuden sivun ja jättää asiat taakseen, kertoo nainen.

- Oli mieletöntä ennakointia, että olin itse ennen aviomieheni tapaamista päättänyt, että seuraavan miehen kanssa ryhdyn sitten vakavasti. Olin myös kirjoittanut kolme ominaisuutta, jotka kumppanilla pitäisi olla. Hänellä ei ollut niistä yhtään. Nyt kun aikaa on kulunut 30 vuotta, hänellä loppujen lopuksi onkin ne ominaisuudet.

Parin välillä vallitsee yhteisymmärrys, ja elämä on edelleen ajoittain ihanan särmikästä.

- Kunnioitamme toisiamme, vaikka olemme molemmat tahtovia. Elämä on edelleen karheaa aikaa. Olin ollut kahdeksantoista päivää reissussa ja tulin kotiin, ja huomasin, että yhteiselomme oli sillä hetkellä kulmikasta. Enää se ei huolestuta, vaan se on mielenkiintoista, nauraa Kaija.

- Minulle parisuhde on opettanut sen, että elämän ei tarvite kokoajan tuntua hyvältä. Se ei ole välittömän nautinnon hakemista, vaan paljon merkityksellisempää on aaltoliike, jonka hyväksyy. Suhteessa voi tuoda myös hankaumia esille. Pitkä parisuhe on opettanut, kuinka mahtava merkitys on elää vaikeuksien yli. Olemme tässä ja kestimme pystypäin mielettömän myrskyn. Ja kunnioitamme toisiamme edelleen - enemmän kuin koskaan.

Juurikkala on pienestä lähtien kysynyt itseltään Kuka minä olen? - kysymystä ja antanut kyselijän polun johdattaa uusiin asioihin.

- Oman itsen kanssa kuka minä olen -dialogi jatkuu ja jatkuu. Et voi määritellä itseäsi pysyvästi. Parisuhteessakin voi 30 vuoden jälkeen vielä tulla tilanteita, jossa sanon toiselle, että nyt en kyllä tiedä, mitä tulet sanomaan. Emme lue toisiamme kuin avointa kirjaa. On mahtavaa, etten aina tiedä, miten mieheni tulee reagoimaan tai tekemään. Suhde pysyy virtaavana ja freesinä. Avain on suhde itseen, kun yksikin pala liikahtaa, suhdekin muuttuu.

"Elän viisikymppisenä elämäni parasta aikaa"

Nyt taiteilijan elämässä ovat oikeat palaset kohdallaan.

- Tässä iässä on kaikki parasta. En ole ikinä voinut niin hyvin kuin nyt, kun täytän 55 vuotta. Täytän ensi viikolla 56. Olen tehnyt elämän valintoja pitkin matkaa, joiden kautta olen halunnut oppia tuntemaan kuka minä olen. Olen kokeillut paljon ja tutustunut itseeni ja pelkoihini - sekä voittanut ne.

Toinen Kaijan suuri elämän käännekohta oli oman elämäntehtävän löytäminen. Se tapahtui, kun hän oli maalaamassa perinteistä muotokuvaa.

- En ollut ajatellutkaan, että voisi tehdä mitään muuta kuin perinteistä muotokuvamaalausta. Mallin sisko tuli videoimaan maalaushetken ja hän leikkasi siitä 20-minuuttisen elokuvan. He pakottivat minut katsomaan sen. Kun katsoin läppäriltäni itseäni maalaamassa ja puhumassa, löysin sielun muotokuvan. Tiesin, että tällä tavalla mun täytyy tehdä hommia, sanoo Kaija.

- Ajatella, että joku maailmankaikkeudessa lähettää jonkun tallentamaan sen, jotta näen, mitä minun tulee tehdä. Kun en muuten asiaa huomaa! Oli hienoa havaita, että löysin oman tavan työskennellä.

Se toisaalta sopii Kaijan persoonaan. Hän nimeää elämänsä voimakkaimmaksi teemaksi uudisraivaajan, pioneerin ja tiennäyttäjän arkkityypin.

- Mun on aina pitänyt tehdä töitä tavalla, jota kukaan muu ei ole vielä tehnyt. Olen tehnyt lastenelokuvia ja road movieita, ja nostanut tärkeitä aiheita esin. En ole voinut maalatakaan normaalisti. Teen ihmisen näkymätöntä muotokuvaa, vaikka luulin tekeväni tavallista. Kun alan tekemään ihmisestä muotokuvaa, en voi tehdä sitä perinteisesti, vaan se täytyy tehdä yleisötilaisuuksissa. Suunnannäyttäjä on ollut kauan vahvin arkkityyppini, se energia on jossain syvällä minussa.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat