Hevisaurukset tulevat Velhovuoren uumenista valkokankaalle - kenelle elokuva on suunnattu?

26.11.2015 13:14 - Anna Hopi

Hevisaurus-elokuva tulee ensi-iltaan 27. marraskuuta.

Hevisaurus-elokuvan on ohjannut Pekka Karjalainen, joka rohkaisee kaikkia lapsia ja lapsenmielisiä tulemaan katsomaan elokuvan. Hänen mukaansa elokuvassa on parasta musiikki ja saurusten ympärille kietoutunut mehukas juoni.

- Viisi hevisaurusta putkahtavat ensi kertaa elämässään ihmisten maailmaan velhovuoren uumenista. Elokuva kertoo ihmisten ja saurusten yhteentörmäyksestä. Siinä näytetään, miten lapset suhtautuvat näihin outoihin kulkijoihin. Aikuiset hankaloittavat asioita siinä ympärillä, kuvailee Karjalainen Iskelmälle.

Minkäikäisille katsojille Hevisaurus-elokuva sopii?

- Nuorimmat koekatsojat ovat olleet meillä neljävuotiaita. He ovat jaksaneet katsoa elokuvaa hyvin. Vanhemmat kyllä ymmärtävät, onko heidän lapsensa sellainen, että hän jaksaa hyvin katsoa kokonaisen elokuvan. Voihan se olla hieman jännää, että luolassa on dinosauruksia, mutta elokuva itsessään ei ole kovin pelottava, kertoo mies.

Hevisauruksen suosion ydin on Karjalaisen mielestä hyvä musiikki.

- Kuulin Hevisauruksesta ensi kertaa, kun heidän kappaleensa oli radiossa listaykkösenä. On hienoa, että lapsille tehdään musiikkia taidolla - ja vielä tyylilajissa, jota ei ole ennen tarjottu. Bändin lavarakennelmat ja valot ovat hienosti keikoilla rakennettu. Se ruokkii voimakkaasti mielikuvitusta. Meidän piti elokuvaa varten vain keksiä tarina, jossa näitä elementtejä voidaan hyödyntää.

Kilpailut

Uusimmat