Sara Forsbergin megapaljastus: Oli mukana tekemässä uutta Star Wars -elokuvaa

16.12.2015 08:23 - Rea Tallgren

YouTubesta tähdeksi noussut Sara Forsberg valloittaa maailmaa. Naisen tuore lisä CV:hen ei ole pieni.

Sara Forsberg nousi julkisuuteen vuonna 2014 imitoituaan erilaisia kieliä YouTube-videolla. Naisen kyvyt huomattiin Amerikassa asti ja pian lahjakas laulaja, näyttelijä ja viihdyttäjä muuttikin jo rapakon toiselle puolen.

Nyt Forsberg paljastaa megasalaisuuden; hän on ollut mukana uuden Star Wars The Force Awakens -elokuvan luomisessa. Asia piti pitää visusti salassa elokuvan ensi-iltaan asti.

Forsbergiä pyydettiin luomaan elokuvaan täysin uusi kieli, jota avaruusolennot puhuisivat.

- Homma meni aika yksinkertaisesti. Kehitin sanoja, käytin niitä toistuvasti oikeissa yhteyksissä, kirjoitin vuorosanat ylös ja lausuin ne nauhalle. Mietin paljon painotuksia ja vastaavia, jotta se kuulostaisi mahdollisimman paljon oikealta kieleltä eikä pelkältä brskbrzt:ltä, Forsberg kertoo NYT:ille.

Elokuvan Amerikan ensi-illassa ohjaaja J.J. Abrams oli kiittänyt puheessaan erikseen muutamaa leffan teossa auttanutta ihmistä ja maininnut erikseen myös Forsbergin.


Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa NYT.

Kilpailut

Uusimmat