Vahinko Viikingit-sarjan kuvauksissa: Peter Franzén putosi haarniskassa syvään veteen

14.01.2016 13:42 - Eeva Rajala

Peter Franzén nähdään Viikingit-sarjan neljännellä tuotantokaudella, mutta sarjan kuvaukset eivät täysin menneet suunnitelmien mukaan.

Kanadalais-irlantilaista Viikingit-sarjaa tähdittävä Peter Franzén kertoi, että sarjan kuvauksista ei selvitty ilman kömmähdyksiä. Sarjan uuden kauden kuvaukset alkoivat Irlannissa viime vuonna. Franzén esittää sarjassa viikinkisoturia, kuningas Harald Finehairia, ja Jasper Pääkkönen esittää Finehairin veljeä. Franzén muistelee yhtä taistelukohtausta, jonka aikana hän tippui vahingossa yli laidan.

MAINONTA
MAINONTA

- Siellä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Meillä oli massiivinen taistelukohtaus, ja minullahan on oma viikinkilaiva sarjassa. Kohtauksessa piti irtaantua taistelusta, mutta tipuin vahingossa veteen, Franzén muistelee.

Kyseessä oli potentiaalinen vaaratilanne, sillä Franzén tippui veteen roolihahmonsa vaatteissa eli muun muassa raskaassa nahkahaarniskassa.

- Kaikkien muiden mielestä se oli hauskaa, ja oli sen minunkin mielestäni. Mutta kun piti uida takaisin, ja oli kuitenkin parikymmentä metriä vettä alla ja haarniskat ja muut yllä. Ne kuitenkin painavat aika paljon, Franzén kertoo.

Franzén kuitenkin selvisi säikähdyksellä, eikä elämä tainnut vilistä silmien edessä kovinkaan kauaa. Franzén myös hehkuttaa aidolta tuntuvia vaatteita sekä koko produktiota.

- Ne ovat hienot vaatteet. Erittäin hienosti ja ammattitaitoisesti tehty koko sarja, vaatteista puhumattakaan. Ei löydy vetoketjuja tai neppareita vaan vaatteet on tehty päärooleihin kovalla pieteetillä ja ajatuksella, ollaan lähestytty historiallista totuutta, Franzén jatkaa.

Viikingit-sarjaa on Suomessa esittänyt Sub-kanava. Katso sarjan neljännen tuotantokauden traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat