Oletko tavannut sielunkumppanisi? Lue merkit, joista tunnistat

17.03.2016 12:39 - Senja Rapila

Sielunkumppaneita voi olla useampi elämässäsi ja he ovat ihmisiä, jotka tunnistat esimerkiksi siitä, että he tuntuvat tutuilta jo ensimmäisellä tapaamiskerralla.

Toiset tietävät tilanteen, jossa toinen ihminen tuntuu ensinäkemästä lähtien tutulta. Pelkkä yksi katse voi kertoa, että ymmärrätte toisianne täydellisesti.

The Minds Journal -sivuston mukaan sielunkumppanin tunnistaa voimakkaasta kemiasta, yhteydestä tai tuttavallisuudesta heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Sivuston mukaan ihmisellä on myös paljon erilaisia sielunkumppaneita; perheenjäseniä, romanttisia kumppaneita, opettajia, vihamiehiä sekä myös täysin tuntemattomia vastaantulijoita.

Jos sinä uskot sielunkumppanuuteen, on asioita, joista sen voi tunnistaa. The Minds Journal -sivusto listasi asioita, joista voit tunnistaa sielunkumppanuuden. Lue sivuston tekemä lista alta. 

1. He ovat kokeneet elämässään samanlaisia asioita kuin sinäkin ja siten pystyvät auttamaan sinua ymmärtämään omaa tilannettasi paremmin.

2. He korostavat erilaisia persoonallisuuspiirteitäsi ja auttavat sinua muuttumaan tai kasvamaan.

3. He auttavat sinua muuttamaan heikkoutesi vahvuuksiksi.

4. He opettavat sinua säästämään energiaa ja näyttävät millaista elämä on aidan toisella puolella.

5. He auttavat sinua löytämään kärsivällisyyden, ymmärryksen sekä myötätunnon.

6. He näyttävät sinulle milloin kaipaat apua paranemisessa tai milloin sinun pitää päästää irti tietyistä tilanteista tai tunteista.

7. Voitte työskennellä ja luoda yhdessä jotain kaunista, kopitella erilaisia ideoita ja tuoda esille omia visioitanne, jotka ovat hyvin samankaltaisia.

8. He tulevat elämääsi juuri silloin, kun eniten tarvitset heitä.


Lähde: The Minds Journal

Lue myös: Onko rinnallasi edelleen lapsuudenystävä? 10 syytä, miksi suhde kestää

Kilpailut

Uusimmat