Rakastatko mämmiä? Asiantuntijan nikseillä saat siitä vielä herkullisempaa

24.03.2016 18:54 - Senni Loikala

Suomen Mämmiseuran perustaja antaa muutaman täsmäniksin mämmillä herkutteluun.

Radio Novan iltajuontaja Elli Collan soitti Suomen Mämmiseuran perustajalle Ahmed Laharsille. Mies päätyi 2000-luvulla perustamaan klassikkopääsiäisherkun faneille oman seuran. Mies on myös julkaissut Mämmi-kirjansa muutama vuosi sitten.

Ensimmäinen lusikallinen mämmiä ei tehnyt Laharsiin vaikutusta 70-luvulla, mutta myöhemmin mies oppi pitämään mämmistä.

- Kyllä se oli ihan ok. Jotkut sanovat "rakkautta ensisilmäyksellä", niin ei minulle todellakaan, Laharsi nauraa.

Näin teet mämmin itse

Laharsin mukaan mämmi kannattaa aina valmistaa itse. Se on paljon parempaa kuin kaupoissa myytävä teollisuusmämmi, ja itse tehdystä mämmistä pystyy loihtimaan myös monia muita yllättäviä herkkuja.

- Mämmiä kannattaa tehdä itse ilman sokeria ja makeutusaineita. Valmistus on todella helppoa, Laharsi vakuuttaa.

Mämmin asiantuntija neuvoo, miten valmistat itse pääsiäisen mämmiherkun.

- Otetaan vain kolme litraa lämmitä vettä, sitten kilo karkeita ruisjauhoja ja noin 350 grammaa ruismaltaita eli mämmimaltaita ja sitten vähän suolaa. Ainekset sekoitetaan ja annetaan turvota pari tuntia. Sitten taas sekoitetaan kunnolla, eikä muuta kuin uuniin, hän neuvoo.

Valmiin mämmin voit nauttia esimerkiksi sokerin tai hunajan kanssa. Toinen vaihtoehto on etsiä reseptejä erikoisempiin mämmiherkkuihin.

- Mämmileipä on erittäin maukasta ja helppoa toteuttaa, sitten esimerkiksi tryffelit on erittäin helppoja tehdä. Mämmipitsaa kannattaa myös kokeilla. Ennakkoluulot pois, Laharsi vinkkaa.

Erikoisempia mämmiherkkuja

Jos tahdot kokeilla esimerkiksi mämmipitsaa, pääset lukemaan reseptin täältä. Mämmileivän reseptin pääset puolestaan näkemään täältä. Ohjeen mämmitryffeleiden valmistukseen pääset lukemaan tästä.

 

Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Media Groupia.

Kilpailut

Uusimmat