Kari Tapion jäämistö huutokaupataan - Huutokauppakeisari meklariksi

29.03.2016 13:04 - Anna Hopi

Huhtikuussa Espoossa järjestettävässä suurhuutokaupassa myydään muun muassa Kari Tapion vaatteita, soittimia ja kultalevy.

Espoossa järjestetään huhtikuussa ainutkertainen huutokauppa, jossa myydään laulajalegenda Kari Tapion sekä hänen puolisonsa Pia Viheriävaaran kuolinpesien jäämistöä. Espoon Tapiolassa Heikintorin kauppakeskuksessa sunnuntaina 17. huhtikuuta pidettävässä huutokaupassa on myynnissä muun muassa arvokkaita vaatteita, soittimia ja paljon muuta esineistöä. Huutokaupan meklarina toimii televisio-ohjelmastaan tunnetuksi tullut huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

Huutokaupassa on myynnissä sadoittain Kari Tapion ja hänen puolisonsa esineitä. Joukossa on muun muassa monia kelloja ja koruja. Lisäksi myynnissä on Kari Tapion esiintymisasuja ja -kenkiä sekä Pia Viheriävaaran designvaatteita, -kenkiä ja -laukkuja ja kaksi turkkia. Huudettavaksi tulee myös kaksi Kari Tapion konserteissaan käyttämää tuhansien eurojen arvoista mikrofonia sekä Gretsch-merkkinen kitara.

Muita huutokaupan tuoteryhmiä ovat huonekalut, valaisimet ja pienesineet. Bonuksena huutokaupataan Kari Tapion nuorimman pojan ja managerin Joona Jalkasen Harley Davidson -merkkinen moottoripyörä sekä Kari Tapion postuumisti julkaistun Sydämeni lyö -albumin kultalevy.

Huutokaupan esineistöön voi tutustua etukäteen Heikintorin kauppakeskuksessa lauantaina 16.4. kello 10–16. Huutokaupattavat esineet ovat myös katsottavissa ennakkotarjouksia varten täältä.

Osa huutokaupan tuotosta lahjoitetaan Helsinki Mission seniorityöhön.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2010. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Lisäksi hänet valittiin Emma-gaalassa parhaaksi miespuoliseksi artistiksi vuosina 1999 ja 2005. Kari Tapion pitkäaikainen puoliso Pia Viheriävaara menehtyi huhtikuussa 2015.

Kilpailut

Uusimmat