Kuva: Senja Rapila
Jari Tervo: Kirjailijavaimoni Kati arvostelee jokaisen valmiin teokseni - ja löytää aina virheitä
Kirjailija Tervo osaa ottaa nöyrästi vastaan puolisonsa näkemykset kirjoistaan, vaikka olisikin joskus eri mieltä.
Jari Tervo on kotimaisen kirjallisuuden jättiläinen. Mies, joka puhuu itsevarmana Uutisvuodossa ja ottaa haastatteluissaan kantaa moniin tärkeisiin asioihin. Hän vaikuttaa piittaamattomalta siitä, kenelle hänen sanansa ovat punainen vaate. Viimeksi Tervo päätyi kohun keskelle, koska piti Helsingin Sanomien haastattelussa suomalaisia autistisena kansana.
Kun Tervo, 57, istuu viereen sohvalle, hän ei näytä pelottavalta.
Tervo kertoi uusimmassa naistenlehtihaastattelussa olevansa ujo, ja piiloutuvansa siksi osittain roolien taakse. Kiinnostavaa onkin jähmeän kuoren takaa paistavan ujouden lisäksi kirjailijan into ja huikea tietomäärä asiasta, johon hän on perehtynyt uusimmassa teoksessaan.
Tuore kirja Matriarkka vei Tervon syvälle inkeriläisen kansan syövereihin. Kirjailija myöntää, ettei tiennyt inkeriläisistä kovinkaan paljoa ennen kuin lähti tutkimaan aihetta. Sittemmin kansan tarina on vienyt miehen mukanaan.
- Matriarkka kertoo Aamu Karitsantyttären elämäntarinan 1920 vuodesta vuoteen 2016. Hänen kauttaan pääsen kertomaan Inkerin kansan kohtalosta, jotka olivat kauheat ja karmeat. Inkerin kansahan joutui kansanmurhan kohteeksi, kertoo Tervo Iskelmän haastattelussa.
- Suomalaisten pitäisi tämä asia tietää viimeistään sen vuoksi, koska se on meidän kantasuomalaisten antama nimitys Inkerissä 300 vuotta asuville suomea äidinkielenään puhuville ja Lutterin uskoa tunnustaville ihmisille. He olivat pieni saareke Venäjää puhuvassa, ortodoksiuskoisessa meressä Leningradin ja Pietarin ympärillä.
Tervo tunsi kirjan tekemisen aikana sympatiaa pientä, kaltoinkohdeltua kansaa kohtaan.
- Suomi ei varmasti ollut hääppöinen paikka asua toisen maailmansodan jälkeen. Toisaalta se oli parempi kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto. Ihmisellä on koti jossain. Heille luvattiin, että he pääsevät vanhoille kotiseuduille kotitaloihinsa, lupauksia ei pidetty. Juna ei kuitenkaan pysähtynyt Leningradissa, kuten luvattiin vaan meni ohi, toteaa kirjailija.
(kuva: Senja Rapila)
Kirjailijan ainoa ase kriitikkoja vastaan
Teosta on jo ylistetty kriitikkojen taholta ja muun muassa Helsingin Sanomat piti arvostelussaan kirjaa Tervon "merkittävimpänä teoksena."
- Joskus teos haukutaan lehdissä alimpaan hornaan. Maisteri hyppii ja riekkuu ja huutaa sen päällä ja kertoo, että näin suurta soopaa ei ole kirjoitettu vuosikausiin. On turhaa väitettä kriitikon kanssa julkisesti - se ei koskaan tule onnistumaan. Silloin kirjailijan ainoa tapa suojautua tai puolustautua on se, että tämä on yhden ihmisen mielipide. Tosin se on painettu isoon lehteen ja sitä on levitetty sinne sun tänne netin kautta, kertoo Tervo.
- Nyt kun kirjaa on kehuttu, niin ehkä on kohtuullista ajatella nytkin, että kyse on yhden ihmisen mielipide, vaikka se onkin laajalle levitetty.
Matriarkkaa Tervo pitää tärkeänä teoksena omalta kohdaltaan siksi, että siinä kerrotaan asioita, joita ei esimerkiksi tuoda esille koulujen historiantunneilla.
- Minulla itselläni oli esimerkiksi loistava historian opettaja Rovaniemen yhteiskoulussa, mutta en muista onko siellä puhuttu sanaakaan inkeriläisten kohtalosta. Vaikka se kuuluisi ehdottomasti Suomen historian tuntien yhteydessä, että tällainenkin asia on tapahtunut. En tiedä, mikä on nykyisten koulukirjojen tai opetuksen laita, että kerrotaanko siellä, että suomalaisia on kohdannut kansanmurha.
(kuva: Senja Rapila)
Valtaa ei saa pyytämällä - naisten pitää ottaa se
Häntä häiritsee kirjaa kirjoittaessa eniten se, jos hänellä ei ole kirjalleen nimeä. Matriarkka-nimi kiteyttää Tervon mielestä hyvin sen, miten paljon naiset joutuivat inkeriläisten vainojen aikana ottamaan miesten töitä haltuun, koska heimon miehiä vietiin vankilaan ja teloitettiin tekaistuilla syillä. Kirjailijalle oli siksi selvää ottaa teoksensa päähenkilöksi vahva naishahmo, Aamu Karitsantytär.
Vahvat naiset kuuluvat myös 2010-luvun kuvastoon, - puhutaan naisjohtajuudesta ja siitä, että naisia pitäisi saada enemmän päättäjien joukkoon.
- Naisilla ei tietenkään ole tällä hetkellä tarpeeksi valtaa. Maailmassa valtaa saa hyvin harvoin siten, että ne joilla sitä on, päättävät antaa sitä. Kehotan naisia lämpimästi ja päättäväisesti ottaamaan valtaa, toteaa Tervo.
- Eduskuntavaalien jälkeen aina on pieni taivastelu siitä, että naisia on vain 70 eduskunnassa, kun naisia on äänestäjistä selvä enemmistö. Mietitään, miten se on mahdollista. Tämä on ainoa asia, mikä on selvästi naisten vika. Jos jokainen nainen äänestäisi naista, eduskunnassa oli 120 naista ja 80 miestä. Se valta pitää ottaa. Harva ihminen tekee äänestyspäätöstä sukupuolen perusteella. Jos naiset haluavat valtaa eduskunnassa, niin yhden sukupolven ajan pitää naisten äänestää naisia.
(kuva: Senja Rapila)
Outojen persoonallisuuksien magneetti
Tervo teki pitkän uran Ilta-Sanomien toimittajana vuoteen 1995 asti. Hän kertoo journalistisen puolen koulineen itseään täsmällisiin merkkimääriin. Kun uutispäällikkö käski kirjoittaa 2000 merkkiä uutiseen, Tervo noudatti tätä täsmällisesti - ja sai siitä tyydytystä. Verkostoitumiseenkin työ toimittajana auttoi.
Tervo kertoo olleensa outojen ihmisten magneetti, mikä on kirjailijan elämässä suuri rikkaus.
- Näkökulmia saa myös ihmisiltä. Jo nuorena opiskelijana istuttiin kuppilassa särpimässä olutta ja miettimässä maailman menoa. Kaverini sanoi, että tää on muuten kivaa, mutta miksi Tervon pitää aina laskea tähän pöytään joku kummallisuus, joka haluaa pyrkiä siihen, ja jota kukaan ei tunne, ja josta päältä näkee, että hän ei ole mitään kansakunnan luotettavimpia kynttilöitä.
- Toinen sanoi, että Tervo kerää persoonallisuuksia. Se on ihan totta. Ihmisiä pitää kuunnella ja katsella. Se on tässä julkisuushötäkässä, jota on jatkunut Uutisvuodon vuoksi 19 vuotta, niitä asioita, joita on hankalimpia korvata. En pysty menemään Mouhijärvellä pubiin nurkkapöytään ja alkaa tarkkailla ihmisiä. Toisaalta se onnistuu kaikkialla muualla maailmalla. On terveellistä käydä ulkomailla, jossa kukaan ei ole kuullutkaan tällaisesta miehestä - saati että tuntisi sen ulkonäöltä.
Tervo myöntää eksyvänsä aina silloin tällöin suomalaiseen kuppilaan. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei halua nillittää julkisuuden kiroista.
- Minä olen kyllä ihan vapaaehtoisesti tunkenut naamani televisioon. Sen jälkeen ei voi vaikertaa, että kun ihmiset tuntevat minut. Se on mautonta ja pöljää. Pakko silti myöntää, että siinä on niitäkin hetkiä, jolloin olisi kiva sanoa ihmiselle, että voisitko mitenkään jättää minut rauhaan, nauraa Tervo.
(kuva: Senja Rapila)
Oman tiensä kulkija
Moni varmasti miettii, miten Tervosta on tullut huipputoimittaja, kotimaisten kirjallisuuden kärkinimi ja Uutisvuodon joka asian kommentaattori, jolta sana ei juutu kurkkuun juuri missään tilanteessa. Onko miestä ajanut eteenpäin pohjaton kunnianhimo tai paikka valokeilassa?
Tervon vastaus yllättää - taas.
- Olen joskus asiaa selittänyt itselleni siten, että kävin 70-luvulla valtaosan kouluistani. Silloin tulivat muotiin ryhmätyöt. Se naulattiin pitkällä naulalla opetussuunnitelmaan. Sitä pakotettiin joka tunnilla tekemään sitä. Inhosin ryhmätöitä silloin ja inhoan niitä nyt pohjattomasti. En missään tapauksessa halua tehdä ryhmätöitä, tunnustaa kirjailija.
- Uutisvuoto ei ole ryhmätyö, koska kaikki puhuvat itse päättämiään asioita, eikä ole muuta käsikirjoitusta kuin mitä maisteri (Baba) Lybeck lukee prompterista. Halusin tehdä jotain itseni tekemää ja päättämää, johon kukaan ei voi sanoa asiallisesti, että noin et saa tehdä tai noin ei pidä tehdä.
- On aivan eri asia, että kustannustoimittaja Harri Haanpää tekee ehdotuksia tekstiini. Saan tehdä aivan mitä haluan kun menen työhuoneeseen, laitan oven kiinni ja alan kirjoittaa. Elokuvan käsikirjoittaminen olisi esimerkiksi jotain aivan muuta. Jos kirjoittaisin käsikirjoitukseen sen ensimmäiselle liuskalle, että tarina lähtee siitä, että Ruotsin laiva räjähtää tuusannuuskaksi, niin tuottaja sanoisi samantien, ettei tuota voi näyttää elokuvassa.
Tervo virnistää ja jatkaa.
- Olen miettinyt kauhulla, että jos tekisin elokuvakäsikirjoituksen, koska se olisi loputonta jähnästämistä ja jappastelua. Tuottajan ja pahimmassa tapauksessa näyttelijöiden kanssa pitäisi vääntää koko ajan. Uneton Seattlessa -elokuvan käsikirjoitus kirjoitettiin uusiksi yhdeksän kertaa - ja se versio, mitä lopulta käytettiin, oli ensimmäinen. Tämä jos mikä herättää pysyvän inhon ryhmätöitä, pohdiskelua ja pumppukahvia kohtaan.
(kuva: Senja Rapila)
"Toisen tekstin lukeminen on polku avioeroon"
Tervon keskeneräisiä teoksia pääsee lukemaan vain kustannustoimittaja Haanpää. Valmiin teoksen näkee ja arvostelee ensiksi Kati-vaimo.
- Häneltä on aina saanut erinomaisia näkemyksiä kirjoihin. Yleensä Katin lukemaa tekstiä minä olen lukenut kymmeneen kertaan ja Haanpää ehkä kahdeksaan. Siitä huolimatta Kati löytää sieltä erilaisia erheitä kirjoitusvirheistä lyöntivirheisiin. Hän huomaa myös epäloogisuudet, jos vaikka liuskalla 58 joku henkilö ei polta tupakkaa ja liuskalla 313 hän sytyttää tupakan keskustellessaan jonkun kanssa, kertoo Tervo.
- Tällaisia klaffivirheitä tulee väistämättä minun tavallani kirjoittaa. Teoksissani on paljon tapahtumia ja henkilöitä ja tapahtumille pitkä aikaväli. Katista on ollut suuri hyöty. Luetamme toisillamme kaikki tekstit ennen julkaisua kolumneja myöten. Molemmat ottavat nöyrästi kommentteja vastaan.
Onko pariskunta saanut toisensa suuttumaan kommenteilla toisen teksteistä?
- Kyllä siihen on joskus erehdytty. Muistan kun luin Katin esikoisteosta, ja hän halusi varhaisessa vaiheessa, että sanon siitä näkemyksiäni. Sanoin Katille, että tämä on yksi polku avioeroon. Ehdotin, että jos pyrimme välttämään sen unohtamalla hetkeksi sen, että rakastamme syvästi ja kiihkeästi toisiamme, sanoo mies.
- Halusin lukea tekstin lujasti, tarkkaan ja tiukkaan, koska on parempi että minä teen sen kuin että sen tekisi kustantaja tai Helsingin Sanomien kriitikko. Kati tekee samoin minulle. Hän sanoo joskus, että tämä on jopa sinun asteikollasi merkillisesti sanottu, eikä tekstinpätkääni ymmärrä kukaan. Otan sen vastaan nöyrästi.
(kuva: Senja Rapila)
"Parhaat kirjani ovat vielä kirjoittamatta"
Tervon terveys heitteli vuosi sitten ja hänelle tehtiin sydänoperaatio. Se jos mikä, saa miehen ajattelemaan elettyä elämää ja omaa kuolevaisuuttaan.
Suomalainen suurten tunteiden tulkki Vesa-Matti Loiri on joskus sanonut, että jokaiselle ihmiselle tulee joskus eteen se, että oletko täyttänyt oman mittasi. Kokeeko Tervo 57-vuotiaana tehneensä ne asiat, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä?
- En missään tapauksessa. Toivon ja uskon, että parhaat kirjat ovat vielä kirjoittamatta. Se pitää mielen virkeänä ja saa touhutipan nenän päässä kimmeltämään!
Tervo myöntää, että myöskin toimittajanenää kutittelee edelleen ajoittain niin, että haastatteleminen kiinnostaisi, jos kohde olisi tarpeeksi kiinnostava.
- Haluaisin haastatella nelikymppistä rappio-alkoholistia hänen elämäntarinastaan ja nykyisestä elämästään - tai vaihtoehtoisesti Sauli Niinistöä. He ovat molemmat inhimillisesti erittäin mielenkiintoisia, virnistää Tervo.
