Kuva: Vilma Kaura

Jesse Kaikuranta ei ole todellisuudessa herkkä runopoika: 'Olen porukan naurattaja'

31.12.2016 20:15 - Vilma Kaura

Artistin mukaan moni yllättyy tutustuessaan mieheen oikeassa elämässä.

The Voice of Finland -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta julkisuuteen ponnistanut artisti Jesse Kaikuranta huomauttaa, ettei hän ole pohjimmiltaan sellainen runopoika, mitä hänen kappalevalintansa tv-ohjelmassa ehkä kuvastivat.

- Toin ohjelmassa esille sellaista tietynlaista herkkyyttä, joka saattoi olla uutta Suomen musiikkimaailmassa. Pidän ehdottomasti tunteista herättävästä musiikista, mutten ole luonteeltani mikään herkkä taivaanrannanmaalari, mies korostaa Iskelmän haastattelussa.

(kuva: Vilma Kaura)

Artisti on hahmo

Artisti sanoo kuulevansa usein palautetta ihmisiltä siitä, miten erilainen kuva hänestä on saatu television ja hänen musiikkinsa kautta.

- Voisi sanoa, että artistina Jesse Kaikuranta on herkkä taiteilijapoika. Artistihan on aina hahmo, hän miettii.

Laulajan mukaan yllätys on usein suuri, kun ihmiset tapaavat hänet oikeassa elämässä ilman totuttua artistin viittaa.

- Usein sanotaan, että minusta ei olisi ikinä uskottu, että olen näin hauska. Olen parhaimmillani tutussa ympäristössä, jossa saan olla se porukan naurattaja.

Lue myös: Unenlahjoistaan ihmetelty Jesse Kaikuranta: "Voin nukkua sikeästi missä tahansa"

Kilpailut

Uusimmat