Kuva: Mikko Räsänen

Elinan kasvot halvaantuivat flunssan jälkeen - lue varoittavat ensioireet

26.01.2017 08:00 - Mikko Räsänen

Missikisoista tuttu Elina Perätalo ihmetteli flunssaoireiden rinnalle tullutta nipistelyä tuntua kasvoissaan. Aamulla puolet kasvoista oli halvaantunut.

Elina Perätalo, 23, on urheilullinen ja terveellistä elämää elävä nuori nainen. Kauneuskilpailuistakin tuttu Elina joutui erikoisen sairauden uhriksi joulukuun alussa. 

- Tulin kipeäksi itsenäisyyspäivän tienoilla ja minulla oli pitkään kuumetta sekä paha tulehdustila nielussa. 

Perätalo kävi lääkärissä ja sai tulehduskipulääkkeitä. Vähitellen vointi parani ja Elina uskalsi palata töihin.  

- Olin töissä koko päivän todella väsynyt ja päätäni särki voimakkaasti. Ajattelin tämän johtuvan vain flunssasta, joten tein työpäivän loppuun asti, hän muistelee.

- Illalla kivut kovenivat ja tuntuivat pieniltä sähköiskuilta ohimossa. Pääni oli kosketusarka. Otin taas annoksen kipulääkettä ja kävin nukkumaan. Heräsin yöllä monesti ja sain sähköiskun tuntuisia kohtauksia päähäni yhä useammin.

- Aamulla herätessäni tajusin, että kaikki ei ole hyvin. Kieleni oli puutunut, pään vasen puoli särki kovasti ja tuntui jopa turvonneelta. Yritin pestä hampaita, mutta sekään ei tahtonut onnistua. Vasen puoli kasvoista ei totellut mitään käskyjä. Olin täysin shokissa.

Elina oli saanut kasvohalvauksen. Nyt siitä on kulunut jo 1,5 kuukautta ja toipuminen on yhä pahasti kesken. Lue Elinan tarina kokonaisuudessaan sekä tietoa kasvohalvauksesta Voice.fi -sivustolta täältä

Terveyskirjasto-nettisivu kertoo kasvohalvauksesta seuraavaa:

"Kasvohalvaus alkaa melko nopeasti ja saavuttaa huippunsa 2–3 päivän kuluessa. Halvausta ennen voi tuntua kipuja korvan seudussa, kasvoissa tai niskassa, mutta useimmiten kipuja ei ole. Halvaus näkyy toisella puolella kasvoja suupielen roikkumisena ja nenän ja suupielen ryppyjen oikenemisena. Lisäksi silmäluomea on vaikea sulkea kunnolla ja otsanrypyt siliävät. Kasvojen kosketustunto on tallella, mutta iho saattaa tuntua turralta. Makuaistissa saattaa esiintyä häiriöitä.

Kun todetaan kasvohalvauksen oireita, pitää hakeutua päivystystapauksena hoitoon."

Lue myös: Kasvohalvaus pysäytti suomalaismissin - Ei pysty sulkemaan toista silmäänsä

Kilpailut

Uusimmat