Kuva: AOP

IS: Tangokuningatar Aino Niemi: "Yritän pitää huolen, että yleisö on tyytyväinen"

10.07.2017 08:20 - Emmi Moilanen

Tuore tangokuningatar erottui finaalissa paitsi nuoren ikänsä, myös ensikertalaisuutensa vuoksi.

Seinäjoen Tangomarkkinoilla viime viikon torstaina tuoreeksi tangokuningattareksi valittu kouvolalainen Aino Niemi, 18, kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että nuoruus ei tuo paineita tulevaan tangovuoteen. Niemi pitää kuitenkin jalat maassa ja tiedostaa, että vuodesta on tulossa kiireinen.

- On rankka vuosi edessä. En ole tottunut keikkailemaan niin tiheään tahtiin, joten jännittää miten jaksan.

Nuorta laulajaa on tukemassa perheen lisäksi poikaystävä, jonka kanssa Niemi on seurustellut kahden vuoden ajan. Myös opiskelu tuo vastapainoa tangovuoden kiireiseen arkeen.

Yleisöltä lämmin vastaanotto

Niemi kertoo lehden haastattelussa, että yleisön vastaanotto on ollut tangokuningattareksi kruunaamisen jälkeen lämmin. Finaalissa Niemeä vastassa olleet muut laulajat olivat ikähaarukaltaan 35-45 vuotiaita.

Laulaja pohtii, että ilahtuneet kommentit esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on paras vastaanotto, mitä nuori artisti voi saada.

- Yritän pitää huolen, että yleisö on tyytyväinen, Niemi toteaa.

Viime lauantaina tangokuninkaaksi valittiin Orimattilasta kotoisin oleva 39-vuotias Teijo Lindström.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat