Kuva: Fotolia

Lasten saaminen voi parantaa parisuhdetta - suomalaisterapeutti kertoo miten se lähentää teitä

30.08.2017 11:45 - Anna Hopi

Ensitreffit alttarilla -terapeutti Elina Tanskanen sanoo, että lapset tuovat pariskunnan elämään uutta sisältöä.

Monessa parisuhteessa eletään tiettyjen tuttujen rutiinien mukaan, kunnes tulee lapsia. Lasten saaminen voi seksuaaliterapeutti Elina Tanskasen mukaan muuttaa pariskunnan arjen täysin.

- Sehän on monella tapaa iso juttu. Kun syntyy lapsi, syntyy myös kaksi vanhempaa samalla. Siinä tulee monenlaista identiteettimylläkkää. Aikaisemmin olitte pariskunta, nyt myös isä ja äiti. Se tuo muutoksia arkeen, koska et voi koskaan tietää millainen tyyppi vauva on ja millaisia asioita se tulee teettämään, sanoo Tanskanen.

- Synnytyksestä toipuminen vie aikaa, se vaikuttaa seksielämään. Jos vauva itkee öisin, sinua väsyttää. Nämä ovat inhimillisiä asioita. Onneksi lapset kasvavat ja vaihe seuraa toistaan väistämättä.

Tanskasen mukaan lapsi voi rikastuttaa parisuhdetta monin tavoin.

- Ihmiset oppivat itsestään vanhempina. Perhe-elämä voi saada sinut kukoistamaan. On oma jengi, jonka kanssa puuhailla. Kun näet kumppanin vanhempana, hänestä voi tulla ainutlaatuisia piirteitä esiin, hän sanoo.

- Ihmiset yllättyvät hyvällä tavalla siitä, miten hyvä vanhempi oma kumppani. Se voi vaikuttaa siihen, että rakkauskin lisääntyy parin välillä.

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Lue myös: Mikä on kaikkien aikojen suurin rakkauslaulu? Äänestä suosikkiasi

Kilpailut

Uusimmat