Kuva: MTV

Ensitreffit alttarilla -parien koskettavat rakkaustarinat ja erot - muistatko vielä heidät?

02.09.2017 14:15 - Anna Hopi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa on ehditty sanoa tahdon jo kolmella kaudella. Pysyviä avioliittoja on syntynyt neljä kappaletta.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa pariskunnat ovat saaneet toisensa jo kolmella eri kaudella. Keiden rakkaus kesti ja ketkä ovat edelleen yhdessä? Keiden suhteen mustasukkaisuus repi erilleen? Katso alta viime kausien parit ja kooste heidän rakkaustarinastaan.

1. Kausi

Miia ja Olli

(kuva: MTV)

Miia ja Olli kohtasivat suhteessaan heti alkumetreillä paljon haasteita, mutta päättivät kuitenkin pysyä naimisissa ensimmäisen kauden päätteeksi. Vuoden yhdessäolon jälkeen pari päätyi eroamaan. Pariskunta kertoi olevansa hyviä ystäviä eron jälkeen. Miia on löytänyt sittemmin uuden rakkauden ja kertonut asiasta muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Viola ja Esa

(kuva: MTV)

Viola ja Esa rakastuivat toisiinsa ensinäkemältä, ja alttarilta alkoi heidän rakkaustarinansa. Pariskunta on edelleen yhdessä ja he saivat esikoisensa kesällä 2016. Poika-lapsi on täydentänyt parin onnea entisestään.

Pia ja Jussi

(kuva: MTV)

Piia ja Jussi päätyivät eroamaan viiden viikon tutustumisen jälkeen. Parin tarina sisälsi heti alussa paljon ylä- ja alamäkiä, eikä alun ihastuksesta ollut jäljellä paljon kauden päättyessä. Pariskunta on sanonut eronneensa kaikessa ystävyydessä. Pia on kertonut blogissaan löytäneensä sittemmin uuden rakkauden.

2. Kausi

Sari ja Antti

(kuva: MTV)

Sari ja Antti olivat ohjelman toisen kauden unelmapari: he rakastuivat toisiinsa ensisilmäyksellä. Pariskunnan rakkaustarina sulatti myös katsojien sydämet. Heidän rakkautensä täydentyi ihanasti viimeisessä jaksossa, kun pari kertoi odottavansa perheenlisäystä. Esikoispoika syntyi maaliskuussa 2016.

Tanja ja Roni

(kuva: MTV)

Tanja ja Roni kohtasivat suhteessaan kipeitä vaiheita, kunnes päättivät jatkaa kumpikin elämää omilla tahoillaan. Parisuhteessa keskusteltiin muun muassa erilaisista elämäntyyleistä ja siitä, kun ideaalikumppania koskevat ulkonäköihanteet eivät kohdanneet. Ronin toiveesta pari haki marraskuussa eroa Helsingin käräjäoikeudesta.

Mari ja Jouni

(kuva: MTV)

Mari ja Jouni eivät saaneet suhdettaan lähtemään lentoon kovasta yrittämisestä huolimatta. Rento ja flegmaattinen Jouni joutui personallisuutensa kanssa ongelmiin sähäkämmän ja terävämmän Marin kanssa. Pari erosi kauden lopussa. Eronsa jälkeen molemmat ovat jatkaneet elämää omilla tahoillaan sinkkuina.


3. Kausi

Tiina ja Samuel

(kuva: MTV)

Tiina ja Samuel ihastuivat toisiinsa samantien jo alttarilla ja heidän rakkaustarinansa oli kolmannen kauden suloisimmista. Parisuhde-elämää nähtiin pienen kiistelyn ja söpöilyn merkeissä heti alusta lähtien. Pariskunta meni viime kesänä uudestaan naimisiin perhepiirissä, koska halusi järjestää läheisilleen unelmien häät.

Milla ja Kimmo

(kuva: MTV)

Milla ja Kimmo olivat kolmoskauden pariskunta, joka ei aivan aluksi löytänyt ihastumista. Kauden kuluessa tunteet kuitenkin kasvoivat ja pariskunta on ollut yhdessä puolitoista vuotta. Suhde on kypsynyt hitaasti rakkaudeksi.

Heidi ja Mikko

(kuva: MTV)

Heidi ja Mikko lähtivät suhteessaan nopeasti suuriin tunteisiin ja suukottelivat jo hääjuhlassa, mutta onni ei kantanut arkeen asti. Molempien erilaiset persoonat ja käsitykset parisuhteesta ajoivat parin lopulta erille. Mustasukkaisuus vaivasi myös suhdetta alusta alkaen.

Uusi Ensitreffit alttarilla -kausi alkaa AVA:lla 5. syyskuuta klo 21.

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Kilpailut

Uusimmat