Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Putous-tähti perheenlisäyksestään Me Naisissa: "Kätilöt kertoivat, etteivät ole nähneet vastaavaa"

02.01.2018 15:04 - Senja Rapila

Timo Lavikainen sai poikalapsen vaimonsa kanssa uuden vuoden vaihteessa.

Napapiirin sankarit -elokuvista ja Putouksesta tuttu näyttelijä Timo Lavikainen, 43, on saanut lapsen Maikki-vaimonsa kanssa 29. päivä joulukuuta. Näyttelijä on kertonut pojan olevan todella odotettu, nimittäin pariskunta on kokenut sitä ennen kolme raskasta keskenmenoa.

Lavikainen kertoi dramaattisesta ja vaikeasta synnytyksestä Me Naiset -lehdelle. Aluksi kaikki oli hyvin, mutta lopulta huomattiin, että poika oli syntymässä kasvot edellä.

– Se on sen verran harvinaista, että sellaisissa tilanteissa päädytään yleensä sektioon, kun lapsi ei mahdu tulemaan. Lääkäri sanoi, että vaimoni voi yrittää, jos voimia löytyy. Hän varasi silti varmuuden vuoksi leikkaussalin, Lavikainen muistelee parin päivän takaista synnytystä, Lavikainen kertoo Me Naisille.

– En ole ikinä nähnyt, että kenelläkään olisi niin kovat kivut. Mutta niin se vaimo vaan jaksoi ja ponnisti pojan maailmaan. Synnytys oli niin hurja näky – en ole ikinä nähnyt edes kuvia moisesta tilanteesta. Pojan kasvot ja huulet olivat aivan turvonneet. En tiedä, mistä vaimo sai ne voimat, mutta se oli uskomaton suoritus häneltä. Kätilötkin kertoivat, etteivät ole nähneet vastaavaa omilla urillaan.

Lähde: Me Naiset

Lue myös: Napapiirin sankarit 3 -elokuvan kuvauksissa dramatiikkaa: "Onko meillä evakuointisuunnitelmaa?"

Lue myös: Putous-näyttelijä Kaisa Hela: Varastin alitajuisesti Kummeli-näyttelijämieheni luoman hahmon!

Kilpailut

Uusimmat