Kuva: MTV

Putous-suosikki Tanhupallon näyttelijä yllättyi hahmonsa saamasta suosiosta: "Nauratti ja itketti"

22.01.2018 19:15 - Senja Rapila

Putouksen avausjaksossa esiteltiin uuden tuotantokauden hahmot. Yksi niistä oli Kiti Kokkosen esittämä Tanhupallo, joka sai jättisuosion välittömästi.

Iskelmän Iltapäivän juontaja Satu Kotonen tavoitti Putous-suosikki Tanhupallon näyttelijä Kiti Kokkosen. Kokkonen on pitkän linjan näyttelijä, mutta hän ei koskaan osannut varautua suureen suosioon, jonka hän sai välittömästi esitellessään lauantaina ensimmäistä kertaa Putous-hahmonsa, Tanhupallon.

- Olin valtavan huojentunut, helpottunut ja onnellinen siitä, että selvittiin kaikki siitä (ensimmäisestä lähetyksestä) hengissä ja jäi sellainen olo, että koko homma meni todella hyvin., Kokkonen kertoo haastattelussa.

- Tanhupallo meni ihan solmuun  ja shokkiin tästä saamastaan huomiosta. Eilen oli todella omituinen päivä, että vähän nauratti ja itketti, kaikki tunteet tulivat ja sellainen tyhjiö. Söin vähän karkkia, tuijottelin perhettä ja haahuilin kotipihalla.

Kokkonen kertoo haaveilleensa aina paikasta Putous-tiimissä. Lauantai-illan viihdeohjelma kun on yksi Suomen suosituimmista.

- Minulla on kyllä sellainen, en tiedä onko se korni sana, etuoikeutettu olo. Olen haaveillut tästä pitkään ja katsellut ihastellen itse kotona sitä ohjelmaa. Kyllä se tuntui todella arvokkaalta, hienolta ja hauskalta, ja vähän sellaiselta epärealistiseltakin, Kokkonen kertoo. 

Näyttelijä kertoo, että häntä pyydettiin koe-esiintymään Putouksen tiimoilta jo viime kaudelle, mutta muut työt estivät ohjelmaan hakemisen. 

- Pidin ehkä varmaan alitajuisesti tätä kevättä tyhjempänä, kun toivon, että josko sieltä soitettaisiin minulle myös tänä vuonna!

Kuuntele Iskelmän Iltapäivää ja Satu Kotosta arkisin 14-18. Tykkää ohjelman Facebook-sivusta täältä.

Lue myös: Näyttelijä Kiti Kokkosella nousi julkisuus päähän lapsena – "Kirjoitin nimmareita yksin kotona"

Kilpailut

Uusimmat