Kuva: Mikko Räsänen

IS: Entinen Putous-tähti käy terapiassa: "Voin vaikuttaa rohkealta, mutta olen heikko"

24.01.2018 17:46 - Senja Rapila

Essi Hellén kertoo omistautuvansa asioille niin perusteellisesti, että se välillä uuvuttaa.

Suomalainen näyttelijä Essi Hellén on yksi Putouksen edelliskausien näyttelijöistä. Tänä vuonna nainen keskittyy aivan uusiin kuvioihin, hän nimittäin ohjaa ja käsikirjoittaa parhaillaan Suomen hauskin tavis -ohjelmaan toista kautta.

Hellén on paljastanut Ilta-Sanomien haastattelussa, että uupumus vie myös ajoittain hänenkin voimiaan. Sen vuoksi näyttelijä on käynyt säännöllisesti terapiassa jo vuoden ajan.

– En ole tavannut yhtäkään ihmistä, joka olisi päivitellyt terapiassa käymistäni tai siitä avoimesti puhumista. Onneksi maailma muuttuu. Ei minusta ole mitenkään ihmeellistä puhua terapiasta, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Suomalaisnäyttelijän mielestä asiaa ei tule hävetä, vaan siitä tulee puhua avoimesti. Hänelle itselleen terapiasta ja omasta huonosta olosta puhuminen ei ole vaikeaa.

– Olen avoin asioista, joista puhumisen oma takamus kestää. Haluan olla itselleni rehellinen. Voin vaikuttaa rohkealta, mutta olen silti heikko kuten me kaikki olemme heikkoja. En minäkään aina jaksa vaan uuvun, koska omistaudun asioille niin perusteellisesti tai haluan miellyttää muita. Nyt harjoittelen rajojen laittamista.

Hän muistuttaa, että myös huono olo saa näkyä ihmisen ulkoisesta olemuksesta. Sitä ei tarvitse piilotella ulkopuolisilta.

– Aina ei tarvitsisi näyttää siltä, että menee hyvin, jos on paha olla.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Putous-tähti Essi Hellén Me Naisissa - ohjelman jälkeen alettiin kohdella typeränä blondina

Lue myös: Essi Hellén ei anna periksi ulkonäköpaineille: ”Minua ei ole koskaan pyydetty laihduttamaan”

Kilpailut

Uusimmat