Kuva: Senja Rapila

Elastinen voisi kannustaa poikaansa räppäriksi: "Olisin maailman onnellisin siitä"

05.05.2018 08:15 - Iiro Myllymäki

Elastinen aikoo tehdä kaikkensa, jotta hänen poikansa voi saavuttaa omat unelmansa.

Elastisen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, 37, elämä muuttui vuoden 2017 alussa, kun hänestä tuli ensimmäistä kertaa isä. Mies on aiemmin kertonut Voice.fi:n haastattelussa, että isyys on opettanut hänelle aivan uusia ulottuvuuksia elämästä. Elastinen kertoo Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-haastattelussa, että lapsen saaminen ei ole tullut millään muotoa uran tielle.

- Juuri kohtasin yhden keikkajärjestäjän, joka sanoi, että onpa kiva nähdä joku tyyppi tällä alalla, joka on noin iloinen siitä, että sai muksun. Joillain se kai sotkee elämää, mutta tämä pikkujäbä on ottanut paikkansa jengissä niin, että hänestä saa enemmän kuin mitä hän ottaa, Elastinen kuvailee.

Suomiräpin pioneeri ei olisi lainkaan huolissaan, jos hänen poikansa jonain päivänä sanoisi haluavansa seurata isänsä jalanjäljissä räppäriksi. Elastinen aikoo tukea poikaansa, mikä ikinä hänen haaveammattinsa olisikaan.

- Sehän on hurjinta vanhemmuudessa, että ei voi oikein odottaa mitään. Täytyy antaa hänen käyttää oma potentiaalinsa. Teen kaikkeni mahdollistaakseni, että hän uskaltaa toteuttaa itseään ja sanoa mitä haluaa. Jos se on räppäämistä, olen sitten maailman onnellisin siitä ja mahdollistan sen hänelle niin isosti kuin hän tahtoo, Elastinen sanoo.

Sunnuntaibrunssin haastattelussa Elastinen kertoo myös muun muassa suhtautumisestaan Cheekin lopettamiseen ja suhteestaan julkisuuteen. Voit kuunnella koko syväluotaavan haastattelun alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Unelmavävyksi ristitty Elastinen rehellisenä: "Olen ollut aika hajalla"

Kilpailut

Uusimmat