Voice.fi:n musiikkitoimittaja Iiro Myllymäki antaa arvionsa muun muassa Haloo Helsingin ja Saara Aallon joulukappaleista.
Kuva on kerännyt hurjasti kommentteja sekä tykkäyksiä.
Elastinen kertoo myös, että tunnistaa siipeilijät.
Elastinen osaa olla onnellinen muiden puolesta.
Elastinen esiintyy tänään illalla Elämä Lapselle -konsertissa.
Julkaisulla on huima määrä tykkäyksiä.
Räppäri Elastinen viettää tänään syntymäpäiväänsä.
Uutinen Notre Damen katedraalin palosta pysäytti Elastisen.
Elastinen ihasteli tiedekeskuksessa dinosauruksia esikoisensa kanssa.
Räppärin perhe on kasvanut kauniilla tyttärellä.
Artistin oli määrä esiintyä Iskelmä Gaalassa.
Anssi kela, Elastinen, Jukka Poika ja Samuli Edelmann ovat Iskelmä Gaalan uusimmat artistijulkaisut.
Kuva on kerännyt hurjasti kommentteja ja tykkäyksiä.
7 veljestä - 20 vuotta Rähinää -kirja ilmestyi tänään torstaina.
Mies julkaisi uuden herkän biisin, jossa mukana on myös Johanna Kurkela.
Elastinen kertoi Voice.fi:n haastattelussa äitienpäivän kunniaksi suhteestaan omaan äitiinsä.