Kuva: Mikko Räsänen

Miss Suomi Michaela Söderholm jätettiin tekstiviestillä, ajoitus huonoin mahdollinen - "Itku pääsi"

16.05.2018 14:45 - Iiro Myllymäki

Tekstiviesti tuli kesken Miss Universum -kilpailun.

Hallitseva Miss Suomi Michaela Söderholm, 26, kilpaili Miss Universum -kisoissa Las Vegasissa marraskuussa. Kisakiireiden ja -paineiden keskellä nainen joutui erityisen epämiellyttävään tilanteeseen, kun hänen poikaystävänsä jätti hänet tekstiviestillä. Viesti tuli kilpailun toiseksi tärkeimpänä päivänä, kun missikatras esittäytyi tuomaristolle preliminäärikilpailussa. Söderholm muistelee tilannetta Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-podcastissa.

- Olimme aamiaisella Islannin edustajan kanssa. Sain sellaisen kilometrin pituisen viestin puhelimeen ja aloin lukea sitä. Ei hirveästi hymyilyttänyt. Kun menin takaisin huoneeseen, itku pääsi. Tuntui ihan tosi pahalta, Söderholm kertoo.

Sittemmin Michaela Söderholm on puhunut asiat halki tämän kyseisen ex-poikaystävänsä kanssa ja vakuuttaa, että kaksikko on edelleen hyvissä väleissä.

- Tilannetajua olisin hieman toivonut tältä henkilöltä, mutta ihmisiä me kaikki ollaan, Söderholm sanoo.

Nainen ei jäänyt pitkäksi aikaa surkuttelemaan tilannetta, vaan kasasi itsensä ja jatkoi kilpailussa eteenpäin.

- Päätin, että yksikään mies ei voi estää minua saavuttamasta unelmiani tai pärjäämästä kilpailussa.

Voit kuunnella Söderholmin koko haastattelun alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Miss Suomi Michaela Söderholm saapui Iskelmä Gaalaan tyrmäävässä nakupuvussa - katso

Kilpailut

Uusimmat