Kuva: Senja Rapila

Katri Helena paljastaa ainoan kerran, kun on juonut alkoholia ennen keikkaa - "Niin huono omatunto"

24.05.2018 13:45 - Iiro Myllymäki

Katri Helena elää päihteetöntä elämää.

Suomi-iskelmän elävä legenda Katri Helena, 72, nauttii lähes täysin päihteettömästä elämästä. Nainen kertoo Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-ohjelman haastattelussa, että hänelle alkoholin käytöksi riittää punaviinilasillinen joulupöydässä perheen kanssa.

Toisin kuin monella muusikolla, Katri Helenalla ei ole ollut koskaan tapana rentouttaa mieltään alkoholilla ennen keikkaa. Nainen on lipsahtanut linjastaan ainoastaan kerran, ja tuolloinkin hyvin vähän.

- Olin 1970-luvulla ulkomailla esiintymässä ja join puoli lasia valkoviiniä ennen keikkaa. Minulla oli siitä niin huono omatunto, vaikkei se vaikuttanut mitenkään. En koskaan mene estradille tippaakaan alkoholia veressä, Katri Helena kertoo.

Päihteet musiikkimaailmassa nousivat uudella voimalla keskusteluun Jari Sillanpään huumekohujen myötä. Sillanpää on myöntänyt käyttäneensä metamfetamiinia jo vuosien ajan viihdetarkoituksessa, mutta ei keikkojen yhteydessä. MTV3:n Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa Sillanpää tosin tunnusti, että huumeiden vaikutuksen ”laskutilassa” hän on keikan vetänyt.

Katri Helena toivoo, että Jari Sillanpää pystyisi irrottautumaan huumeista.

- Toivon koko ajan, että Jari pääsee hoitoon ja pääsee irti aineista. Ihminen on parhaimmillaan ja oikeimmillaan, kun hän on ilman mitään kemiallisia lisäaineita, Katri sanoo.

Nainen arvelee, että Sillanpään kiireinen työtahti on ajanut tämän hakemaan helpotusta huumeista.

- Ehkä työn määrä on ollut vähän liiallinen. Ihminen ei ole kone. Suomessakin on paljon tapauksia, että ruvetaan käyttämään vääriä lääkkeitä. Se on harmillinen asia.

Sunnuntaibrunssin haastattelussa Katri Helena puhuu myös muun muassa läheisten menettämisestä ja siitä, millainen nainen hän on esiintymislavojen ulkopuolella. Voit kuunnella koko haastattelun alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Paula Koivuniemi ja Katri Helena rakkauden löytämisestä: "Harva mies kestää tällaista"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat