Kuva: Shutterstock

Kumpi joutuu selittelemään suhdettaan alkoholiin enemmän: absolutisti vai se, joka juo?

04.10.2018 19:45 - Emmi Moilanen

Perho & Pääskysaari -podcastin toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa mietityttää alkoholinkäyttö ja morkkis.

RadioPlayn podcast-sarja Perho & Pääskysaari starttasi tänään torstaina toisen tuotantokauden jaksoilla. Tuoreessa podcastissa Anna Perhoa ja Jenni Pääskysaarta mietityttää ”kuningatar alkoholi,” ja se, kumpi joutuu selittelemään suhdettaan alkoholiin enemmän; se, joka juo vai se, joka on raitis?

Pääskysaari paljastaa, että hänen edellisestä krapulastaan on kulunut aikaa yli 20 vuotta. Nainen pitää itseään nykyisin taas absolutistina, vaikka ”viime kesänä himmaili sieltä poispäin.”

- Join kolme lasia samppanjaa koko kesänä. Nyt on vahva fiilis, että tätä ei tule tapahtumaan pitkään aikaan, Pääskysaari kertoo.

Perho puolestaan on omien sanojensa mukaan alkoholin viihdekäyttäjä.

- En sekoile, puukota ketään tai riisu vaatteita. Se on vaan puhetta, että jos tässä nyt vähän ihmisiä rakastaa enemmän hetken aikaa. Minusta tulee siis paljon miellyttävämpi ihminen humalassa, Perho nauraa.

Pääskysaari kertoo, ettei missään nimessä tuomitse muita alkoholia juovia juhlijoita, vaikka pysyy itse vesilinjalla. Hän on oppinut tunnistamaan hyvissä ajoin hetken, jolloin juhlista kannattaa poistua.

- Se hetki, kun huomaan, että alkaa toistua vaikkapa samat jutut, vaikka vaihtaisin seuruetta. Muistan sen, mitä puhuttiin esimerkiksi seitsemän minuuttia sitten.

”Sairasta, että jää yksin jos ei juo”

Pääskysaari jäi teiniässä ulkopuolelle, koska koki etteivät juominen ja viikonlopun bileet olleet hänen juttunsa.

- Jäin tosi yksin. Silloin ajattelin, että minussa on vikaa, koska en toimi kuten muu vanha kaveriporukkani toimi.

- Se on sairasta, että jään 14 vuotiaana yksin, koska en suostu olemaan kännissä joka viikonloppu, Perho säestää.

Pääskysaari paljastaa oman lukioaikaisen selviytymisstrategiansa olleen se, että bileisiin lähti yksi keskiolutpullo mukaan. Tämä takasi sen, että kutsuja bileisiin tuli yhä.

- Olen tehnyt tätä myös aikuisiällä, että otan kuohuvalasin ja otan pari hörppyä. Kuljen sama lasi kädessä koko illan.

Perhoa kiinnostaa erityisesti se, kokeeko absolutisti jäävänsä paitsi jostain tärkeästä ja loppuuko sosiaalinen elämä. Pääskysaaren mukaan seuraukset näkyivät voimakkaimmin lukioikäisenä ulkopuolelle jättämisenä.

- Olen tehnyt valinnat niin aikaisessa vaiheessa, etteivät ne enää vaikuta sosiaalisiin kuvioihini, Pääskysaari toteaa.

(kuva: Handout)

Aikuisiällä ystävyyssuhteissa ei enää merkkaa se, kuka juo ja kuka ei.

- Heitä ei hittojakaan kiinnosta ja he itse antavat myös kyllä palaa. Minut hyväksytään täysin sellaisena kuin olen, Pääskysaari nauraa.

Miksi sitten juoda, vaikka morkkis vaivaa?

Vaikka Perho ei tee humalassa mitään älytöntä, on krapulasta aiheutuva morkkis kuitenkin muuttanut naisen juomiskäyttäytymistä ja suhtautumista alkoholiin. Miksi sitten juoda, vaikka olo on myöhemmin kurja? Perhon mukaan tilanteessa pätee vertaus ”alkoholin ei tulisi toimia sammutuspeittona vaan sytytyspalana.”

- Jos minulla on huonoja fiiliksiä, olen surullinen, stressaantunut tai vihainen, ei tule silloin mieleenkään juoda. Alkoholi ei toimi ja morkkikset ovat vielä pahemmat. Mutta sitten jos on hyvä meininki ja on tapahtunut jotain kivaa, sitten tykkään siihen roihauttaa ”että otetaas tästä nyt kaikki mehut irti,” Perho jatkaa.

Naisella on myös teoria siihen, mistä kalvava häpeän tunne ja morkkis johtuvat juhlaillan jälkeisenä aamuna.

- Olen aika kontrollinhaluinen suhteessa itseeni. Ehkä kontrollin vapautuminen on se, mistä tulee häpeää ja se on inhottavaa.

Mutta miksi empatiakännistäkin tulee krapula? Voit kuunnella toisen tuotantokauden ensimmäisen jakson kokonaisuudessaan alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. Uusi jakso julkaistaan torstaisin.

Lue myös: Kärsitkö sinä fomosta? Nykyihmisiä vaivaa omituinen pelko

Kilpailut

Uusimmat