Kuva: Katariina Auvinen

Elastinen avautuu uransa hurjista alkuvaiheista - "Sitä dorkailua olisi voinut jättää vähemmälle"

18.10.2018 11:45 - Katariina Auvinen

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää -kirja ilmestyi tänään torstaina.

Räppäri Elastisella on mieleenpainuva viikko. Sen lisäksi, että häneltä tuli pitkästä aikaa uutta musiikkia, Loppuun asti, niin tällä viikolla julkaistiin myös kirja, 7 veljestä - 20 vuotta Rähinää. Kirja valottaa niin Elastisen, Asan, Uniikkin, Tasiksen, Andun ja Jussi Valuuttan tietä suomalaisen räp-musiikin kärkijoukkoihin.

Elastinen kertoo, että hän oli uransa alkuaikoina aivan erilainen kuin nykyisin. 

- Meillä oli kova vauhti silloin alussa. Ei oltu huolissaan missään ja mentiin tuolla pitkin maakuntia. Pidetiin hauskaa ja tehtiin sellaisia poikamaisia kolttosia. Kaikki on muuttunut sen jälkeen ja oli todella hieno kokemus tehdä kirja, Elastinen summaa vuosikymmenien uraansa. 

Artistille itselleen kirjan tekeminen oli hyvin puhdistava kokemus. Hän ymmärsi myös asioita itsestään, joita hän ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. 

- Se esimerkiksi valkeni minulle, että olen mennyt koko elämäni putkiaivoilla eli mun koko keskittyminen on ollut Rähinää kohtaan ja sitä, mitä me teemme seuraavaksi, minne me mennään ja nyt tehdään tää. Sitten sinne ulkopuolelle on oikeastaan jäänyt kaikki muu, hän pohtii. 

Kirjassa käydään seitsemän räppärin tarinoita läpi. 

- Muilla on ollut elämässään vaikka mitä henkilökohtaisia haasteita, mutta edelleen mun fokus on ollut vain ja ainoastaan siinä duunissa, enkä ole antanut sijaa millekään muulle, hän kertoo. 

(kuva: Katariina Auvinen )

Fintelligens oli yksikkö, ei hierarkia

Elastinen ja Iso H muodostivat Fintelligens-yhtyeen. Mies kertoo, että hänen ja Iso H:n välillä ei ollut hierarkiaa tai keskenäistä kilpailua. 

- Meidän bändin dynamiikka on ollut todella erikoinen jo kautta aikojen. Se on ihmeellinen symbioosi kahden täysin erilaisen ihmisen välillä, hän kertoo. 

Elastinen kertoo, että pari ei edes miettinyt dynamiikka ennen kirjan kirjoittamista. 

- Se meni lopulta sellaisiksi terapiasessioiksi, että miksi meillä oli juuri sellaista kuin oli, ja se tuntui aluksi aika rajulta. Sitten myöhemmin ymmärsin, että se oli todella tärkeää. 

Seitsemän räppäriä ovat viettäneet tiiviisti aikaa keskenään ja puhuneet vakavistakin asioista suoraan. Kirjan kirjoittamisen myötä tuli myös yllätyksiä. 

- Meillä ei ole ollut mitään kulttuuria toisillemme, että pitäisi esittää jotain mitä ei ole. Esimerkiksi Uniikin kanssa me ollaan tunnettu kaksivuotiaasta, ja osaa jo pelkästään vilkaisemalla kertoa, millainen fiilis hänellä on. 

- Mutta kirjassa Uniikki kertoo hänen henkilökohtaisista haasteista, jotka ovat meneet multa täysin ohitse. Ja niistä tuli mulle sellainen fiilis, että missä mä oon ollut, kun en ole huomannut. 

"Dorkailua olisi voinut jättää vähemmälle"

Jos Elastisen pitäisi nyt sanoa jotain parikymmentä vuotta nuoremmalle itselleen, hän kehoittaisi itseään keskittymään vain tiiviimmin musiikkiin. 

- Sitä dorkailua olisi voinut jättää vähemmälle. Aikuiseksi kasvaminen voisi olla vähän varovaisempaa. Toisaalta sillä tavalla me luotiin tää ilmiö. Mulla on toisaalta parempi tilanne kuin muina vuosina musiikin kannalta niin tuntuu hassulta, jos sanoisin, että tee jotain toisin. 

Villejä juhlia ei nuoruudesta puuttunut, mutta yhden kerran mies on ollut kunnolla poliisin kanssa tekemisissä. 

- Eräät jatkot lähti Jyväskylässä lapasesta ja silloin poliisit tulivat paikalle. Se on melkein ainut kerta, kun isommin olin heidän kanssaan tekemisissä, hän muistelee. 

Lue myös: Elastinen haastaa suomalaiset kertomaan tunteistaan: "Se ääneen sanominen on todella vaikeaa"

Kilpailut

Uusimmat