Kuva: Henna Koste

Ihastuttava Anna Puu julkaisee elämäkertakirjan - "Vähän jo pelottaa"

01.03.2019 12:30 - Lauri Kujanpää

Kirja julkaistaan 10. lokakuuta.

Muusikko-laulaja Anna Puu, 37, tiedottaa Instagram-sivullaan, että julkaisee elämäkertakirjan Minä olen Anna Puu 10. lokakuuta. Näin Puu kirjoittaa asiasta:

"Kun 10.10 nostetaan liput salkoon Aleksis Kiven kunniaksi, niin Minä olen Anna Puu -kirja pääsee koristamaan teidän kahvipöytiänne. Kun WSOY:ltä otettiin yhteyttä ja sieltä toivottiin, että minusta kirjoitettaisiin kirja, niin ensimmäinen ajatus oli: ”Minusta? Ei kai nyt sentään vielä mitään elämänkertaa. Enhän mä ole sen ikäinen. Eihän mulla ole mitään kerrottavaa”, Puu kertoo ja kuvailee, millainen kirjasta on tulossa:

"Lupasin kuitenkin miettiä asiaa ja tavata heidät. Sitten sain ajatuksen, että haluaisin tehdä coffee table book - tyyppisen kokonaisuuden, eli kirjan, jossa on paljon kuvia tekstin lisäksi. Sitä voisi vilkuilla läpi tai syventyä lukemaan, riippuen mielentilasta, ja se voisi ehkä toimia inspiraation lähteenä. Ajattelin, että 10-vuoden iän saavuttanut Anna Puu voisi kertoa millaista on ollut kasvaa artistiksi nollasta, yleisön ja kameroiden edessä. Valitsin omasta tuotannostani 15 kappaletta, jotka toimivat ikäänkuin tarinan ikkunoina: Milloin studioon, milloin lapsuuden ja nuoruuden muistoihin, milloin sen hetkiseen elämään, ajatuksiin ja tuntemuksiin. Päätellen siitä kuinka monta tuntia oon puhunut nauhalle kaikesta viimeisen 1,5 kuukauden aikana, niin kyllä minulla oli sittenkin kerrottavaa"

Anna myös sanoo, että on asiasta hieman peloissaan.

"Tuntuu jopa, että oli aikakin tehdä välitilinpäätös! Vähän jo pelottaa, mutta onneksi tässä on vielä aikaa tottua ajatukseen kirjasta kaupan hyllyillä."

Anna Puu nousi esille Idols-ohjelmasta ja on julkaissut useita soololevyjä. Hän on myös esiintynyt Vain Elämää- sekä Voice of Finland -ohjelmissa.

Näet julkaisun alta.

Jos kuva ei näy, paina tästä.

Lue myös: Anna Puu järkyttyi saamastaan ulkonäkökritiikistä: "Miltä tuntuisi, jos joku sanoisi sinulle noin?"

Lue myös: Anna Puu avautui parisuhteestaan MTV:llä: Tiuskimisesta tulee heti palaute

Lue myös: Emma Gaalassa nähtiin roppakaupalla Suomi-muotia - katso julkkisten näyttävät tyylit

Kilpailut

Uusimmat