Kuva: AOP

Pekka Haavisto kavahtaa kollegojensa ahdaskatseisuutta: "Älyttömiä tölväisyjä"

12.04.2019 08:45 - Senni Loikala

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto kertoo huomaavansa herkästi, jos muita syrjitään esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen tai ihonvärin vuoksi.

Pekka Haavisto, 61, on yksi julkkisportsari ja kirjailija Teemu ”Pastori” Potapoffin Minä-podcast-sarjan poliitikkovieraista. Keskustelussa nousi esille, miten vähemmistöön kuuluminen on vaikuttanut Haaviston elämään. Haavisto on homo, parisuhteessa maahanmuuttajan kanssa, kasvissyöjä ja käynyt siviilipalveluksen.

Teemu Potapoff kysyi Pekka Haavistolta, onko hänen joistain elämänvalinnoistaan kohtaama vastatuuli kyynistänyt tai kovettanut häntä.

- Onhan se ehkä kovettanut, mutta on ollut mielettömän hieno huomata, kun on nämä luonteenpiirteet tai elämänvalinnat, niin siitä huolimatta voi tulla hyväksytyksi tuetuksi ja löytää sukulaissieluja, Haavisto sanoi.

Valtavasti myönteisiä kohtaamisia

Pekka Haaviston mukaan ihmiset eivät yleensä arvostele häntä tai hänen elämäntyyliään kasvotusten. Ikäviä kommentteja saatetaan antaa selän takana tai kirjoittaa sosiaalisen median kanaviin.

- Suomalaiset ovat älyttömän hienoa porukkaa, tykkäävät tavata nokatusten ja jos ajatukset menevät yksiin, ei ole väliä, mikä toisen ihmisen tausta on.

- En ole koskaan tietoisesti kokenut tulleeni syrjityksi tai sitten olen huono huomaamaan tilanteita.

Tuntosarvet muiden syrjimiselle

Pekka Haavisto kertoo kuitenkin huomaavansa herkästi, jos muita syrjitään.

- Tietysti on tullut sillä tavalla herkäksi, kun näkee jonkun joutuvan joistain elämänvalinnoistaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai ihonväristään syrjityksi, kyllä itse on aika herkkänä sellaisten asioiden suhteen.

Haavisto jatkaa edelliseen kommenttiin liittyen, että ikäviin kommentteihin törmää myös eduskunnassa.

- Jopa joskus tuolla eduskuntakeskusteluissa on älyttömiä tölväisyjä. Kyllä niihin pyrkii reagoimaan, pyrkii pysäyttämään tilanteen ja kysymään, mistä tuo (mielipide) tulee, mikä peruste on.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi, ja kuuntele Minä-podcast-sarjan kaikki jaksot täältä. Lue uutiset kiinnostavimmista podcasteista suoraan Facebook-feedisi kautta seuraamalla RadioPlay Suomea Facebookissa!

Lue myös: Michelle Obama, 54, poseeraa yli 2000 euron nahkakorsetissa - katso upeat kuvat 

Kilpailut

Uusimmat