Kuva: Emmi Moilanen

Putous-tähti avoimena syömishäiriöstään Me Naisissa: 'Kävin läpi helvetin'

09.05.2019 08:06 - Reija Saarinen

Helmi-Leena Nummelan mukaan hän ei osannut käsitellä tunteitaan, joten hän alkoi kontrolloida syömistään.

Putous-sarjasta suurelle yleisölle tutuksi tullut Helmi-Leena Nummela, 32, kertoo tuoreessa Me Naisten haastattelussa vuosia kestäneestä syömishäiriöstään.

Nummelan mukaan sairaus meni lopulta niin pitkälle, ettei hän voinut syödä enää muuta kuin porkkanoita sekä omenia. Nälkä taas vei häneltä yöunet.

– Kuvittelin pitkään, että tämä on vain vaihe, ja hallitsen tätä. Yhtenä aamuna minun oli pakko myöntää itselleni, että olen sairas ja että tarvitsen apua, hän kertoo Me Naisille.

Nummelan taistelu syömishäiriötä vastaan kesti vuosia. Nyt toivuttuaan hän kuitenkin ymmärtää myös syyt sairauden takaa paremmin. Hän oli juuri päässyt Teatterikorkeakouluun ja kaiken piti olla hyvin. Epävarmuus ja armottomuus itseä kohtaan kuitenkin pahenivat koulun alkaessa.

– Minun piti käydä läpi helvetti päästäkseni tähän pisteeseen, hän sanoo nyt.

– Näin jälkikäteen logiikan näkee selkeästi. En osannut käsitellä tunteitani, joten siirryin kontrolloimaan syömistäni.

Lue myös: Putous-näyttelijä Helmi-Leena Nummela: 'Hahmoni kumpuaa kiehtovasta ja perverssistä otuksesta'

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat