Kuva: AOP

Jukka Pojan tuoreet kuvat havainnollistavat, miten pieni vastasyntynyt lapsi onkaan - katso

19.06.2019 18:15 - Senni Loikala

Jukka Poika lähti aamulenkille pieni poikansa kantorepussa.

Reggaetähti Jukka Pojan, oikealta nimeltään Jukka Rousun, 38, kuopus on vasta noin viikon ikäinen. Artisti on viikon aikana julkaissut useita päivityksiä perheenlisäyksestään ja kertonut esimerkiksi, että viikonloppuna keikoille lähteminen kirpaisi. Toisaalta kotiin oli erityisen mukavaa palata, kun siellä odotti myös pienokainen.

Tällä kertaa Jukka Poika päivitti Instagram-tiliään kahdella kuvalla, joissa hän kantaa vauvaansa kantorepussa luonnon helmassa. Päivityksen kuvatekstistä selviää, että otokset ovat aamulenkin aikana napattuja. Artisti käyttää päivityksessä muun muassa aihetunnisteita #daddyhoitaatän, #kesämiehet ja #isijapoika.

Kuvat myös havainnollistavat, miten pieni vastasyntynyt lapsi onkaan. Kantorepussa lapsi on vanhemman rintakehässä kiinni ja kangas on tiukasti hänen tukenaan.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Jukka Poika: "Naureskelen välillä omalle artistiminälleni"

Kilpailut

Uusimmat