Kuva: Emmi Moilanen

"En ole koskaan onneksi ollut lööppikamaa" - Irina oli monille pitkään pelkkä ääni radiossa

08.07.2019 08:15 - Emmi Moilanen

Artistin debyyttialbumin julkaisusta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 15 vuotta.

Hiljattain uuden Haluun olla yksin -sinkun julkaissut laulaja Irina, 44, esiintyi keväällä Vahva-kiertueellaan ympäri Suomea uransa merkkivuoden kunniaksi. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 15 vuotta saman nimisen debyyttialbumin julkaisemisesta.

Irina toteaa Voice.fi-sivuston haastattelussa, että oli uransa alkuvaiheilla monille kasvoton artisti, sillä 2000-luvun alkupuolella musiikki oli "se merkityksellisin asia".

- Sain olla tosi kasvoton aika pitkään, musiikilla pyyhki hyvin, levyt myivät hyvin. Mutta meni aika kauan, että jengi tiesi, kuka niiden biisien takana oli.

- Monille olin vain ääni radiossa, Irina muistelee.

Naisen mukaan artistilla on tänä päivänä suurempi paine olla jo uran alkuvaiheessa valmis brändi.

- Itse sain niin sanotusti temmeltää ihan luonnonlapsena tuolla. Ei ollut mitään brändiä, enkä tiedä onko minulla vieläkään, artisti nauraa.

Säästyi lööppijulkisuudelta

Irina kokee, että uran käännekohta julkisuuden kannalta tapahtui kolmannen, Liiba Laaba -nimeä kantavan levyn kohdalla vuonna 2007. Artisti toteaa kiitollisena, että on säästynyt pahimmilta julkisuuden varjopuolilta.

- En ole koskaan onneksi ollut lööppikamaa. Tuolla kun on elellyt Heinolassa, on säästynyt aika monelta.

Irinan mukaan menneisyydessä on ollut hetkiä, jolloin julkisuuden mahdolliset varjopuolet ovat pelottaneet tavanomaista enemmän.

- Rehellisesti sanottuna jännitti lähteä Vain elämää -ohjelmaan vaikka tiesin, että kyseessä on jo tosi mones kausi ja hype itse ohjelman kohdalla vähän laskenut.

- Kyllä silloin mietin, antaudunko nyt jollekin mille en halua. Että onko kotini kohta jossain ja näin paljon hän tienaa, sekä muuta sellaista. Mitään tuollaista en kaipaa.

(kuva: Emmi Moilanen)

"Se pienikin otti päähän"

Irina kertoo, että vuosi 2007 oli hänen ”seiskavuotensa.”

- Silloin tuli raskaudet, avioliitot ja vaihdettiin asuntoa. Tiedän, että tämä oli pientä ja pääsen vähällä, mutta kun se pienikin otti päähän.

- Mietin kateellisena, että millä helkkarilla jotkut Vilkkumaat selvisi, kävivätkö he sitten yksityisillä vai mitä. Meistä tosi moni odotti samaan aikaan, ja toisista juoruttiin ja toisista ei, toiset saivat kertoa itse, Irina viittaa artistikollegoihinsa.

Laulajan mukaan julkisuus ei kuitenkaan rajoita tavallista elämää, eikä hän esimerkiksi jätä asioita tekemättä sen takia.

- En mieti yhtään, elän kuitenkin tavallista peruselämää, se mitä teen ja jos se jotakuta kiinnostaa, niin ihan sama, Irina hymyilee.

Voit kuunnella Irinan Haluun olla yksin -kappaleen alta.

 Lue myös: Laulaja Irina vanhemmuuden vaikeista puheenaiheista: "Seksistä puhutaan usein saarnaavaan sävyyn"

Kilpailut

Uusimmat