Levottomat-elokuva oli jättimenestys ja aikansa suurimpia ilmiöitä.
Vartia aikoo panostaa seuraavaksi kansainväliseen uraan.
Irina julkaisi helmikuussa uuden Haluun olla yksin -albumin.
Näyttelijä Irina Vartia tunnustaa inhonneensa menneisyydessään liikuntaa. Myöhemmin siitä on tullut tärkeä osa hänen elämäänsä.
Björklund kertoo Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa, että kaksikon välinen kemia löytyi nopeasti 20 vuoden tauon jälkeen.
Voutilainen näyttelee Salatut Elämät -suosikkisarjassa Aino Kaukovaaraa.
Irina Vartia kertoo Me Naiset -lehdelle, että on saanut maahan työviisumin.
Nuori Lilyana versioi Hiljaisuus-kappaleen selvällä suomen kielellä.
Laulaja Irina muistelee ystävänsä lämmintä tekoa, joka on poikkeusellinen nykypäivänä.
Irina Vartian mukaan elämä ilman alkoholia on ihanaa.
Irina julkaisi keväällä jättihitin Haluun Olla Yksin.
Nainen kertoi, että lapsella siveltimet väreineen veivät mennessään.
Artistin debyyttialbumin julkaisusta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 15 vuotta.
Nainen on kahden lapsen äiti. Hän vieraili Iskelmän Sunnuntaivieraana.
Irina Saari syntyi 10. toukokuuta vuonna 1975.
Irina Vartia näyttelee suosikkisarjassa Monica Mustavaaraa.