Kuva: Emmi Moilanen

Hector Muumien ääniroolistaan: "Hahmo sopii minulle hyvin"

29.10.2019 20:15 - Henna Koste

Suosikkilaulaja kiertää pian Suomen suurimmat kaupungit HEXIT-konserttikiertueellaan. Mies on myös ehtinyt antaa äänensä Muumilaakso-sarjaan.

Laulajalegenda Heikki Harma eli Hector, 72, lähtee joulukuussa HEXIT-konserttikiertueelle. Kiertueella kuullaan tunnetuimpia hittejä, mutta myös kappaleita, jotka ansaitsevat vihdoin tulla kuulluksi live-yleisön edessä. 

- Jos yleisö on vielä myötämielistä ja diggailee, niin kyllä mä voin tätä vielä jatkaa. En tiedä mitään parempaa kuin soittaa hyvien tyyppien kanssa, Hector sanoo.

Muusikko on tehnyt uransa aikana lähemmäs tuhat kappaletta - kun mukaan lasketaan myös teatteriproduktiot. Mies tietää, että yleisölähtöisellä keikalla tunnetuimpia kappaleita on esitettävä. 

- Jos jätän laulamatatta Lumi teki enkelin eteiseen, jollekin tulee paha mieli. Olen tehnyt sen jollain rundilla muutamia aikoja sitten. Olen kuulostellut bändin kautta reaktiota, kun heillä on tuttuja yleisössä. Jengi on kävellyt konsertista ulos ja jäänyt pohtimaan "Vetikö se Lumpparia ollenkaan?". Taiteilija voi olla itsekäskin, mutta yleisö maksaa sen lystin. Ei voi vaan ajatella, että vedetään tuolta Hidas-albumilta kaikki biisit, eikä mitään muuta, Hector sanoo. 

Muumeja ja Disneyta

Hectorin tuttua ääntä kuullaan myös Muumilaakso-sarjassa. Mies on antanut äänensä Piisamirotalle. 

- Sain samasta tuotantoyhtiöstä juuri viestiä, että he tekevät jatko-osia ja haluavat minut mukaan. Minulla on monessa osassa ainakin rooli. Nastaa olla mukana, Hector kertoo.

- Sehän on filosofi, laiska tyyppi, joka haahuilee taustalla aina. Ei sillä ole merkittävää roolia muumimaailman muiden tyyppien kanssa. Se on huomaamaton tyyppi, jota Pikku Myy muun muassa kiusaa. Hahmo sopii mulle hyvin ja löysin sen roolin hyvin helposti. Minulla on ollut näyttelijän vikaa, Hector toteaa viitaten muun muassa musikaaleihin. 

Hector on ollut aiemminkin dubbaushommissa. Hän antoi äänensä Disneyn Bernard ja Bianca -animaatioelokuvaan. Suomalainen tuottaja halusi vaihtaa hahmon nimeksi lopulta Hector. 

Lue myös: Hector kiertueelle loppuvuodesta - katso kaikki keikkapaikat

Kilpailut

Uusimmat