Kuva: Yle

Muumilaakso-sarja jatkuu - kenelle Anna Puu, Vesala ja Jorma Uotinen antavat äänensä?

03.02.2020 13:30 - Henna Koste

Muumilaakso rikkoi katsojaennätyksiä ensimmäisellä kaudellaan.

Muumit ovat suomalaisten ylpeyden aihe. Siksi onkin erityisen ihanaa, että Muumilaakso-sarja on huomioitu palkinnoin ja se saa nyt jatkoa. Viime keväänä sarja rikkoi myös katsojaennätyksiä.  Pikku Myy tuli taloon sai yli 2,1 miljoonaa katsojaa ja oli koko viime vuoden neljänneksi katsotuin tv-ohjelma Suomessa. Muumilaakson ensimmäinen jakso oli myös Yle Areenan katsotuin ohjelma (597 000 katsojaa) vuonna 2019. Uudet jaksot starttaavat maaliskuun alussa.

Uudella kaudella nähdään myös uusia hahmoja, joille äänet antavat tutut suomalaistähdet. Esimerkiksi Herra Virkkunen nähdään avausjaksossa Latua, herra Virkkunen!, ja häntä näyttelee Riku Nieminen. Tiuhti ja Viuhti, joina kuullaan Anna Puu ja Paula Vesala, liittyvät tarinaan jaksossa kuusi Taikurin hattu.

”Pienenä kirjoitin Tovelle kirjeenkin, ja hän vastasi minulle ja lähetti kiiltokuvia ja postimerkkejä. Olimme yhdessä Anna Puun kanssa Tiuhti ja Viuhti, minusta idea oli hauska. Meidän äänet sopivat hyvin yhteen ja oli mukava nauraa kihertää ja äheltää yhdessä”, Vesala iloitsee tiedotteessa.

Taikurina kuullaan Jorma Uotista. Jaksoissa 10-12 ollaan Muumipapan saarella, ja siellä törmätään myös Kalastajaan, jolle äänen on antanut Kari Ketonen.

Toisen kauden viimeisessä jaksossa Muumilaakson marraskuu, nähdään Tuho, jonka äänenä kuullaan Iina Kuustonen.

Muumilaakso palkittiin tammikuussa parhaan lasten- ja nuortenohjelman Kultaisella Venlalla ja marraskuussa parhaan lasten animaatiosarjan TBI Content Innovation Awards -palkinnolla.

Anna Puu ja Vesala antavat näille ikonisille hahmoille äänensä. (kuva: Yle)

Lue myös: Uutta Muumimukia sulostuttaa vähemmälle huomiolle jäänyt hahmo - katso kuvat uutuusastioista

Lue myös: Hector Muumien ääniroolistaan: "Hahmo sopii minulle hyvin"

Kilpailut

Uusimmat