Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Aira Samulin, 93, on ollut kuuliaisesti karanteenissa: "Nyt ei kannata riskeerata"

08.06.2020 14:45 - Reija Saarinen

Korona-aikana Aira Samulin on muun muassa tanssinut ja polkenut kuntopyörää.

Korona-aika muutti hetkessä monen suomalaisenkin elämän. Ihmiset siirtyivät etätöihin, liikuntapaikat ja ravintolat suljettiin ja yli 70-vuotiaita kehotettiin pysymään karanteenissa kotonaan. 

Yksi vapaaehtoisessa kotikaranteenissa olevista on tanssiopettaja ja yrittäjä Aira Samulin, 93, joka kertoi Radio Novan Niina Backmanin haastattelussa ottaneensa karanteenin tosissaan. 

- Olen ollut hyvin kuuliainen. Tämä on otettava järkevästi. En ole käynyt yhtään missään. Olen kuitenkin 93-vuotias, niin ei nyt kannata riskeerata.

- Olen ollut karanteenissa nyt kolme kuukautta. Talvisota kesti 105 päivää, muutaman päivän kulutta korona on sitten jyllännyt täällä tuon saman 105 päivää. Nyt kun olen ajatellut tässä kaikkea, mitä tapahtui silloin talvisodan aikana niin herranen aika, Samulin toteaa. 

Samulinin mukaan 105 päivässä tapahtui talvisodan aikana paljon, mutta niin on tapahtunut koronapandemiankin aikana. 

- Kovin erilaista tämä toki on, mutta kova juttu tämäkin. Talvisodan aikana jouduttiin lähtemään kotoa evakkoon ja pakoon. Nyt meidät on sitten suljettu sisään. Nyt tilanne on jo vähän helpottanut, mutta eihän sitä tiedä, mitä tässä vielä tapahtuu. 

Aikaansa Samulin on kuluttanut tapaamalla ystäviä sekä kuntoilemalla. 

- Olen tanssinut ja sitten mulla on parvekkeella kuntopyörä. Ystävät ovat tulleet terassin alle ja tuoneet esimerkiksi iltapäivälehtiä. Mulla on sellainen kassi, jonka olen sinne alas pudottanut ja sitten nostanut ylös mitä milloinkin. Äitienpäivänä Jari kävi tuolla alhaalla laumassa, Samulin kertoo nauraen.

Vaikka moni on koronatilanteesta myös ahdistunut, uskoo Samulin, että tästä seuraa myös jotain hyvää. 

- Kyllä tämä saa ihmiset pysähtymään. Paljon varmasti tapahtuu hyvääkin, mutta tietenkin on varmasti myös heitä, jotka eivät tätä kestä. Kannattaa muistaa, että meillä on kaunis kesä edessä ja se auttaa paljon, kun voi olla ulkona raittiissa ilmassa. 

Lue myös: Aira Samulin, 90, paljastaa pitkän ikänsä salaisuuden

Kilpailut

Uusimmat