Kuva: Mona Salminen

Jannika B julkaisi kauniin kirjoituksen vitiligostaan: 'Järki sanoo, että he olivat väärässä'

29.06.2020 09:15 - Reija Saarinen

Kirjoitus on kerännyt huiman määrän kommentteja.

Jannika B, 35, julkaisi kauniin kasvokuvan itsestään. Sen yhteydessä hän julkaisi myös kirjoituksen, jossa hän avautuu vitiligostaan. 

Jannikan mukaan hän ei koskaan lapsuudessaan hävennyt tai peittänyt vitiligoaan, mutta yläasteella kaikki muuttui, kun luokkakaverit alkoivat kutsua häntä nimellä "syöpäläinen". 

"Lapsena vanhempani keksivät, että intiaaninimeni olisi ”Valkotäplä”, koska ihollani on kauniita valkoisia täpliä. Lapsuudessa en koskaan hävennyt tai peittänyt vitiligoani - päinvastoin koin olevani suloisen bambin kaltainen olento. Ylä-asteella asiat muuttuivat, kun eräät luokkalaiseni alkoivat kutsua minua ”syöpäläiseksi”. Silloin pyysin äidiltäni, että haluan aloittaa meikkaamisen ja peittää täpläni," Jannika kertoo julkaisussa. 

Samassa kirjoituksessa hän myös myöntää, että on aikuisiällä parannellut lapsuuden kommenttien aiheuttamia haavoja, yksi kerrallaan. 

"Aikuisen järki sanoo, että he olivat väärässä, mutta silti välillä edelleen näen peiliin katsoessani itseni heidän kommenttiensa kautta. Minulle oli aivan valtava harppaus kohti itseni hyväksymistä, kun katsoin toissapäivänä julkaisemaani uikkarikuvaa ja totesin, että kehoni on kaunis - se on terve ja toimiva - mitä enempää voisi toivoa? En löytänyt siitä mitään ”väärää”, vaikka siinä näkyy myös vitiligoni käsitaipeissa."

"Ei omat epävarmuudet kysy vaatekokoa tai muutu siitä, että saisit satoja ylistäviä kehuja tai vähätteleviä kommentteja epävarmuuksistasi. Meillä kaikilla on epävarmuutemme, syyt niihin harvoin näkyvät ulospäin. ”Sä et nää vaikka katsot mua”

Jannikan kirjoitus on tehnyt seuraajiin suuren vaikutuksen ja se onkin kerännyt suuren määrän kommentteja. 

"Täällä kohtalotoveri. Vitiligo on osa minua. Teininä sen hyväksyminen oli vaikeaa, kun ihmiset ihmettelivät. Nykyään kannan läiskäni ylpeydellä."

"Ne asiat mitkä toiset näkevät meissä 'vikoina" tai "heikkouksina" ovat todellisuudessa niitä asioita jotka tekevät meistä uniikkeja ja vahvoja. Ne on meidän supervoimia."

"Upea teksti. Juurikin näin. Olemme jokainen yhtä kauniita ja samanarvoisia. "

Julkaisun sekä kaikki kommentit pääset katsomaan alta. Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen myös täältä.

View this post on Instagram

Lapsena vanhempani keksivät, että intiaaninimeni olisi ”Valkotäplä”, koska ihollani on kauniita valkoisia täpliä. Lapsuudessa en koskaan hävennyt tai peittänyt vitiligoani - päinvastoin koin olevani suloisen bambin kaltainen olento. Ylä-asteella asiat muuttuivat, kun eräät luokkalaiseni alkoivat kutsua minua ”syöpäläiseksi”. Silloin pyysin äidiltäni, että haluan aloittaa meikkaamisen ja peittää täpläni. Niinkuin jotkut teistä ehkä jo tietävätkin, olen aikuisiälläni parannellut -haava kerrallaan- näitä ylä-asteen kiusaajien kommentteja mm ”Dumbo-korvista” ja ”Tynnyri-reisistä”. Aikuisen järki sanoo, että he olivat väärässä mutta silti välillä edelleen näen peiliin katsoessani itseni heidän kommenttiensa kautta. Minulle oli aivan valtava harppaus kohti itseni hyväksymistä, kun katsoin toissapäivänä julkaisemaani uikkarikuvaa ja totesin, että kehoni on kaunis - se on terve ja toimiva - mitä enempää voisi toivoa? En löytänyt siitä mitään ”väärää”, vaikka siinä näkyy myös vitiligoni käsitaipeissa. Näin vain onnellisen tyypin, joka nautti kesäpäivästä perheensä kanssa. Tässäkin kuvassa näen onnellisen bambin. 🦌 Ei omat epävarmuudet kysy vaatekokoa tai muutu siitä, että saisit satoja ylistäviä kehuja tai vähätteleviä kommentteja epävarmuuksistasi. Meillä kaikilla on epävarmuutemme, syyt niihin harvoin näkyvät ulospäin. ”Sä et nää vaikka katsot mua” Kiitos Sinulle joka inspiroit minua tämän kuvan ja tekstin julkaisemisesta. Toivon, että olet oikeassa ja tarinani antaa vertaistukea muille jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa. #vitiligo #valkopälvi #katsomua

A post shared by Jannika B (@jannikabofficial) on

Lue myös: Jannika B nauttii äitiydestä - julkaisi suloisen yhteiskuvan Martta-tyttärensä kanssa

Lue myös: Jannika B opetteli uuden taidon karanteenissa: "Heti tuli maailman paras äiti"

Uusimmat