Kuva: MTV3

Salkkareiden kohtaus sai katsojat kauhistumaan - näyttelijä kertoo nyt, mitä kulisseissa tapahtui

17.08.2020 20:15 - Senja Rapila

Elg kertoo, että ei kokenut Salkkareiden tapahtumia ahdistavina, vaikka olikin oikeasti raskaana kuvausten aikana.

Näyttelijä Tiia Elg, 34, on tuttu kasvo Salkkareista. Sarjassa Elg näyttelee Eva Tammista, joka poistui sarjasta vuoden 2019 keväällä näyttelijän jäätyä äitiyslomalle. Suomalaisnäyttelijän raskaus käytettiin hyväksi suosikkisarjan kuvauksissa ja myös sarjassa Eva odotti lasta Aarolle.

Elg kertoo, että ei kokenut Salkkareiden tapahtumia ahdistavina, vaikka olikin oikeasti raskaana kuvausten aikana. Kauden 2019 päätösjaksossa Aaro kidnappasi Evan ja piilotti hänet metsämökkiin. Eva joutui synnyttämään lapsensa mökillä Aaron äidin, Annin, avustuksella. 

- Mitä haastavampia kohtaukset on, sitä tarkemmin ne on käyty läpi. Ne on keskusteltu vastanäyttelijän kanssa läpi, ollaan keskenämme harjoiteltu ja luotu luotto siihen vastapeluriin. Vaikka se näyttää ruuduissa hurjalta, se ei ole samanlaista tekovaiheessa, hän kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Erityisesti yksi kevään 2019 kohtaus on herättänyt katsojissa kauhistusta. Kohtaus oli se, kun Eva yritti karata metsämökistä lapsensa kanssa ja Anni aseella uhaten käski hänet takaisin mökkiin.

- Sitä katsojat tosi paljon kauhistelivat, että 'apua, sulla on vauva sylissä ja Anni osoittaa haulikolla teitä. Kauheaa, että sitä lasta on osoitettu haulikolla kuvauksissa'. Todellisuudessahan lasta ei ollut niissä kohtauksissa. Hurjimmissa osuuksissa vauvan tilalla oli nukke. Se on sitä TV:n taikaa. Sarjojen tekeminen on toisinaan kuin taikurien taikatemput: luodaan katsojalle illuusio, joka saattaa vaikuttaa hurjaltakin. Eihän taikurikaan sahaa avustajaansa oikeasti kahtia.

Elg kertoo, että koki raskauden ennemmin rikastavana elementtinä rooliinsa.

- Se, että hahmoni oli raskaana ja samanaikaisesti itse myös, auttoi heittäytymiseen. Raskautta ei tarvinnut näytellä, eikä tarvinnut miettiä erikseen, miten raskaana oleva liikkuu tai mihin hän kykenisi. Sain sen osan näyttelijän työstä vähän kuin lahjana. 

Lue myös: IL: Tiesitkö, että Seppo Taalasmaana tunnettu Jarmo Koski on monen rakastetun piirroshahmon ääni?

Lue myös: Poikaystävä järjesti Jasmin Voutilaiselle ihanan yllätyksen: "Itkin onnesta kolme päivää putkeen"

Lue myös: Salatut elämät -näyttelijä Konsta Hietanen oli suuri lapsitähti 90-luvulla: "Ihailijapostia sateli"

Kilpailut

Uusimmat