MTV: Salkkareissa aloittaa kaksi nuorta näyttelijää - somessa tehtiin heti hauska huomio

26.08.2020 16:45 - Iiro Myllymäki

Kaksikkoa näyttelee Sofia Lehtinen ja Elmeri Ylä-Rautio.

Suosikkisarja Salattuihin elämiin saapuu pian kaksi uutta näyttelijää. Kajanderin perheen kutos- ja vitosluokkaa käyviä lapsia näyttelevät Sofia Lehtinen ja Elmeri Ylä-Rautio.

Lasten isä on Konsta Hietasen esittämä poliisi Miki Kajander, joka hänkin on suhteellisen tuore tulokas Salkkareissa. Hahmo saapui Pihlajakadulle viime keväänä, ja hänen vaimonsa on sarjan uusi lääkäri Susu Honkanen, jota esittää Tuuli Mattila. Miki ja Susu ovat uusien hahmojen Matiaksen ja Lailan vanhemmat.

MTV haastatteli sarjan nuoria, uusia tulokkaita kesän alussa, kun he olivat juuri aloittaneet kuvaukset.

- Ensin hieman jännitti. Mutta onneksi täällä on niin rento meininki, niin kaikki meni tosi hyvin, Sofia kertoo.

- Äidilleni soitettiin, että voisinko tulla koekuvauksiin. Lähetimme muutamat koekuvausvideot. Sitten sainkin tiedon, että minut on valittu siihen rooliin, Elmeri sanoo.

Sekä Sofia että Elmeri ovat seuranneet Salattuja elämiä jonkin verran aiemmin, mutta eivät erityisen aktiivisesti. Sofian lempihahmoksi sarjassa on noussut Sami Uotilan esittämä Aki Nikkinen, kun taas Elmeri nostaa esiin Maija-Liisa Peuhun näyttelemän legendaarisen Ulla Taalasmaan.

Kaksikon haastattelun pääset katsomaan kokonaisuudessaan alta.

Tieto uusista näyttelijöistä julkistettiin myös Salkkareiden Instagram-tilillä. Siellä eräs seuraaja teki hauskan huomion tulokkaiden perhesuhteista.

"Taitaa olla ensimmäinen 'ehjä' perhe Salkkareissa, jossa lapset on vielä lapsia, vanhemmat yhdessä ja molemmat biologisia vanhempia", käyttäjä kommentoi itkunauruemojin kera. Kommentti on saanut kymmeniä tykkäyksiä.

Instagram-päivityksen näet alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Miltä näyttää pilalle mennyt itkukohtaus? Salkkareiden bloopers-video on hauskaa katsottavaa

Lue myös: Oletko huomannut Salkkarit-Aaron toistuvan maneerin? "Siitä on tullut hahmon tavaramerkki"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat