Kuva: AOP

Miss Suomi Viivi Altonen kärysi ratista 18-vuotiaana - kertoo nyt tilanteesta MTV:lle

21.09.2020 11:15 - Reija Saarinen

23-vuotias Aaltonen kruunattiin Miss Suomeksi lauantaina.

Suomi sai lauantaina uuden Miss Suomen, kun 23-vuotias Viivi Altonen kruunattiin maamme kauneimmaksi. Kruunajaisten jälkeen lehdistössä nousi esiin myös muutaman vuoden takainen käry.

Altosen mukaan hän menetti korttinsa 18-vuotiaana. 

- Menetin korttini, kun olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Harmillinen ja todella huono juttu, hän kertoo MTV:n haastattelussa. 

- Samana vuonna 2016 päätin hakea myös kilpailuun, mutta päätin jättäytyä siitä pois. Koen, että en ollut silloin vielä pystynyt olemaan esimerkkinä nuorille ihmisille. Haluan toimia nyt esimerkkinä siitä, että virheistä voi oppia. Uskon ja toivon, että jokainen ihminen ansaitsee uuden mahdollisuuden. 

Omien sanojensa mukaan hän oli juonut pari lasillista viiniä ja noussut myöhemmin saman päivän aikana auton rattiin. 

- Se oli sitten siinä rajalla. En vain ollut tajunnut. Olen todella pahoillani tästä teosta, mutta nyt ei voi muuta kuin mennä eteenpäin. 

Koko haastattelun pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Viivi Aaltonen, 23, on uusi Miss Suomi - katso kuvia tummasta kaunottaresta

Juttua muokattu 21.9.2020 klo 12.27. Altosen nimi oli kirjoitettu ensin väärään muotoon, Aaltonen.

Kilpailut

Uusimmat